TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2006:16 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ehdotus vakuutussopimuslain 
uudistamiseksi 

 
Vakuutussopimuslakityöryhmän mietintö 

 
 
 

 

 
 
 
 
 
 
 



 
 
 
 
OIKEUSMINISTERIÖN TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2006:16 
 
 
 

 

 
 
 

 
Ehdotus vakuutussopimuslain 

uudistamiseksi 
 

Vakuutussopimuslakityöryhmän mietintö 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

OIKEUSMINISTERIÖ 
HELSINKI 2006 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
ISSN 1458-6452 
ISBN 952-466-369-4 
Oikeusministeriö 
Helsinki  
 



  KUVAILULEHTI 
 
 O I K E U S M I N I S T E R I Ö Julkaisun päivämäärä 
                 30.8.2006 
 

Julkaisun laji 
Työryhmämietintö 
 
Toimeksiantaja 
Oikeusministeriö 
 

Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, 
              puheenjohtaja, sihteeri) 
 
Vakuutussopimuslakityöryhmä 
 
Puheenjohtaja: Marjo Lahelma 
Sihteerit: Katri Kummoinen 
                Katja Arenmaa  
 

Toimielimen asettamispäivä 
 
16.2.2005 

Julkaisun nimi  
Ehdotus vakuutussopimuslain uudistamiseksi 
Vakuutussopimuslakityöryhmän mietintö 
Julkaisun osat 
 
 
Tiivistelmä 
 
Esityksessä ehdotetaan lisäyksiä ja muutoksia vakuutussopimuslakiin sekä eräitä tarkistuksia avioliittolakiin, velan 
vanhentumisesta annettuun lakiin ja vakuutusyhtiölakiin. Lisäksi vakuutusyhtiölain 13 luvun 4 § ehdotetaan 
kumottavaksi. Esityksen tavoitteena on poistaa epäselvyyksiä ja ongelmia, joita vakuutussopimuslain käytännön 
soveltamisessa on tullut ilmi.  
 
Merkittävimmät uudistukset koskevat vakuutussopimuslain soveltamisalaa, pakottavuussääntelyä, 
vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuutta, vakuutuksen epäämistä ja irtisanomista, korvausvaatimuksen 
vanhentumista ja kanneaikaa sekä henkivakuutusmaksujen ja henkivakuutuksen muiden ehtojen muuttamista.  
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Avainsanat: (asiasanat) 
Vakuutussopimukset, kuluttajansuoja 
 
Muut tiedot (Oskari- ja HARE-numero, muu viitenumero) 
OM 7/41/2005, OM019:00/2005 
 
Sarjan nimi ja numero 
Oikeusministeriön työryhmämietintöjä 2006:16 
 

ISSN 
1458-6452 

ISBN 
952-466-369-4 

Kokonaissivumäärä 
112  
 

Kieli 
suomi 

Hinta Luottamuksellisuus 
julkinen 

Jakaja 
Edita Prima Oy 
 

Kustantaja 
Oikeusministeriö 

 
 



  PRESENTATIONSBLAD 
 
  J U S T I T I E M I N I S T E R I E T Utgivningsdatum 
                 30.8.2006 
 

Typ av publikation 
Arbetsgruppsbetänkande 
 
Uppdragsgivare 
Justitieministeriet 
 

Författare (uppgifter om organet: organets namn, 
              ordförande, sekreterare) 
 
Arbetsgruppen för lagen om försäkringsavtal 
 
Ordförande: Marjo Lahelma 
Sekreterare: Katri Kummoinen 
                    Katja Arenmaa 
 

Datum då organet tillsattes 
16.2.2005 
 

Publikation (även den finska titeln) 
Förslag till reformering av lagen om försäkringsavtal. Betänkande av arbetsgruppen för lagen om försäkringsavtal 
(Ehdotus vakuutussopimuslain uudistamiseksi. Vakuutussopimuslakityöryhmän mietintö) 
Publikationens delar 
 
 
Referat 
 
I propositionen föreslås tillägg till och ändringar i lagen om försäkringsavtal samt vissa ändringar i äktenskapslagen, 
lagen om preskription av skulder och lagen om försäkringsbolag. Dessutom föreslås det att 13 kap. 4 § i lagen om 
försäkringsbolag upphävs. Målet med propositionen är att avhjälpa oklarheter och problem som har framkommit i 
samband med den praktiska tillämpningen av lagen om försäkringsavtal. 
 
De mest betydande revideringarna gäller tillämpningsområdet för lagen om försäkringsavtal, regleringen av dess 
tvingande natur, försäkringsgivarens upplysningsplikt, förvägrande och uppsägning av försäkringen, preskription av 
ersättningsanspråk och tid för väckande av talan samt ändring av livförsäkringsavgifter och övriga villkor för 
livförsäkringen. 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Nyckelord 
Försäkringsavtal, konsumentskydd 
 
Övriga uppgifter (Oskari- och HARE-numren, andra referensnumren) 
JM 7/41/2005, JM019:00/2005 
 
Seriens namn och nummer 
Justitieministeriets arbetsgruppsbetänkanden 2006:16 
 

ISSN 
1458-6452 

ISBN 
952-466-369-4 

Sidoantal 
124 
 

Språk 
finska 

Pris 
25,00 € 

Sekretessgrad 
offentlig 

Distribution 
Edita Prima Ab 
 

Förlag 
Justitieministeriet 

 



  
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 O i k e u s m i n i s t e r i ö l l e 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Oikeusministeriö asetti 16.2.2005 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus 
vakuutussopimuslain (543/1994) muuttamisesta. Työryhmän tavoitteena oli 
vakuutussopimuslain tarkistaminen niin, että lain toimivuuden seurannassa ilmi tulleet 
epäselvyydet ja muut ongelmat voidaan poistaa. Työryhmän tehtävänä oli selvittää erityisesti 
seuraavia kysymyksiä: lain yleisen soveltamisalan selkeyttäminen ja erityisesti 
tarkoituksenmukaisuusarvioinnin tekeminen nykyisestä jaottelusta henkilö- ja 
vahinkovakuutuksiin, pakottavuussääntelyn selkeyttäminen ja mahdollinen laajentaminen, 
tiedonantovelvoitteita koskevien säännösten täydentäminen sekä samastamissäännösten 
arviointi.  
 



  
 

Työryhmän puheenjohtajaksi määrättiin lainsäädäntöneuvos Marjo Lahelma oikeusmi-
nisteriöstä ja jäseniksi lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen oikeusministeriöstä, 
hallitusneuvos Juhani Turunen sosiaali- ja terveysministeriöstä, ylitarkastaja Mikko Uimonen 
kuluttajavalituslautakunnasta, lakimies Juha Eerikäinen Kuluttajavirastosta, ylitarkastaja Päivi 
Turunen Vakuutusvalvontavirastosta, johtaja Irene Luukkonen Kuluttajien 
vakuutustoimistosta, johtava lakimies Tuula Sario Suomen Kuluttajaliitosta sekä johtaja Lea 
Mäntyniemi Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitosta.  
 
Työryhmän pysyväksi asiantuntijaksi kutsuttiin oikeustieteen tohtori, vakuutusoikeuden 
dosentti Jaana Norio-Timonen.  
 
Työryhmän sihteereinä toimivat työryhmän jäsen Katri Kummoinen sekä lainsäädäntösihteeri 
Katja Arenmaa oikeusministeriöstä.  
 
Mietinnössä ehdotetaan tehtäväksi lisäyksiä ja muutoksia vakuutussopimuslakiin. 
Merkittävimmät uudistukset koskevat lain yleistä soveltamisalaa ja pakottavuussuojan 
laajuutta. Lakiin lisättäisiin myös erityissäännöksiä vakuutuksenantajan velvollisuudesta 
antaa vakuutuksen hakijalle tietoja sijoitussidonnaisista vakuutuksista sekä velvollisuudesta 
perustella vakuutushakemuksen hylkäävä tai vakuutuksen irtisanova päätöksensä lain ja 
hyvän vakuutustavan mukaisella perusteella. Lisäksi ehdotetaan tarkistettavaksi säännöksiä 
niin sanotuista ryhmäetuvakuutuksista, henkivakuutuksen ehtojen muuttamisesta, 
edunsaajamääräyksestä, vakuutuksenantajan takautumisoikeudesta sekä 
korvausvaatimuksen vanhentumisesta ja kanneajasta.  Henkivakuutusehtojen muuttamista 
koskevan uuden sääntelyn johdosta, ehdotetaan vakuutusyhtiölain (1062/1979) 13 luvun 
4 § kumottavaksi. Lisäksi ehdotetaan eräitä tarkistuksia avioliittolakiin (234/1929) ja lakiin 
velan vanhentumisesta (728/2003).  
 
Työryhmä selvitti vakuutuksenottajan oikeutta siirtää eläkevakuutussäästönsä 
vakuutusyhtiöstä toiseen. Siirrettävyys osoittautui kuitenkin verotuksen kannalta 
ongelmalliseksi, jos vakuutussäästöt siirretään kotimaisesta vakuutusyhtiöstä ulkomaiseen 
yhtiöön. Näiden vielä ratkaisemattomien verotukseen liittyvien ongelmien takia työryhmä 
ei tässä esityksessä ehdota siirto-oikeutta.    
 
 



  
 

Saatuaan työnsä päätökseen työryhmä luovuttaa kunnioittavasti mietintönsä oikeusministe-
riölle.  
 
Helsingissä 9 päivänä toukokuuta 2006 
 
 
 
 
 
  Marjo Lahelma  
 
 
 
 
Katri Kummoinen Juhani Turunen Mikko Uimonen 
 
 
 
 
Juha Eerikäinen  Päivi Turunen  Irene Luukkonen 
 
 
 
 
 Tuula Sario   Lea Mäntyniemi 
 
 
 
 
    Katja Arenmaa 
 



   
  
 

1

 
SISÄLLYSLUETTELO 

 
 
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ ................................................... 3 
 
YLEISPERUSTELUT....................................................................................... 5 
 
1.  Nykytila ....................................................................................................... 5 
 1.1.  Lainsäädäntö ja käytäntö........................................................................ 5 
  Vakuutussopimuslaki ................................................................................ 5 
  Yhtiöoikeudellinen lainsäädäntö ............................................................... 7 
  Liikennevakuutus, potilasvakuutus ja ympäristövahinkovakuutus ........... 7 
  Vakuutusedustajat ..................................................................................... 8 
  Kuluttajansuojalaki.................................................................................... 8 
  Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta ...................................... 9 
  Vakuutustoiminnan valvonta..................................................................... 9 
  Oikeuskäytäntö.......................................................................................... 9 
 1.2.  Ruotsi ja EU:n lainsäädäntö................................................................. 10 
  Ruotsi....................................................................................................... 10 
  Euroopan yhteisöt.................................................................................... 10 
 1.3.  Nykytilan arviointi ............................................................................... 11 
 
2.  Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset .......................................... 12 
 2.1.  Soveltamisala ja yleiset käsitteet.......................................................... 12 
 2.2.  Pakottavuussääntely ............................................................................. 13 
 2.3.  Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus........................................ 13 
 2.4.  Vakuutuksen epääminen ja irtisanominen ........................................... 13 
 2.5.  Korvausvaatimuksen vanhentuminen ja kanneaika ............................. 14 
 2.6.  Muita ehdotuksia.................................................................................. 15 
  Edunsaajamääräys ................................................................................... 15 
  Henkivakuutusmaksujen ja ehtojen muuttaminen................................... 15 
 2.7.  Eräitä valmistelussa esillä olleita kysymyksiä, joiden johdosta 
         muutoksia ei ehdoteta........................................................................... 16 
  Samastaminen.......................................................................................... 16 
  Eläkevakuutussäästöjen siirrettävyys ...................................................... 16 
 
3.  Esityksen vaikutukset............................................................................... 17 
 3.1.  Valtiontaloudelliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten 
         toimintaan............................................................................................. 17 
 3.2.  Vaikutukset sopimusosapuolten asemaan............................................ 17 
 
4.  Asian valmistelu........................................................................................ 18 
 
 
 



   
  
 

2

 
 
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT ...................................................... 19 
 
1.  Lakiehdotusten perustelut ....................................................................... 19 
 1.1.  Vakuutussopimuslaki ........................................................................... 19 
  1 luku. Yleisiä säännöksiä ....................................................................... 19 
  2 luku.  Vakuutuksesta annettavat tiedot................................................. 21 
  3 luku.  Vakuutuksen voimassaolo ja sopimuksen muuttaminen............ 25 
  4 luku.  Eräät vakuutuksenottajan ja vakuutetun velvollisuudet ja 
               vakuutuksenantajan vastuun rajoitukset ..................................... 30 
  5 luku.  Vakuutusmaksu .......................................................................... 33 
  6 luku.  Edunsaajamääräys henkilövakuutuksessa sekä henkivakuu- 
               tukseen perustuvan oikeuden luovutus ja panttaus..................... 34 
  7 luku.  Ulosmittaus sekä takaisinsaanti konkurssipesään ...................... 35 
  9 luku.  Kolmannen henkilön oikeus vahinkovakuutuksessa.................. 37 
  10 luku.  Korvausmenettely..................................................................... 37 
 1.2.  Avioliittolaki ........................................................................................ 40 
  II Osa.  Puolisoiden oikeussuhteet .......................................................... 40 
  2 luku.  Puolisoiden omaisuus................................................................. 40 
 1.3.  Laki velan vanhentumisesta ................................................................. 41 
         Vanhentumisen katkaiseminen ............................................................ 41 
     Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset .................................................... 41 
 1.4.  Vakuutusyhtiölaki ................................................................................ 42 
  13 luku.  Henkivakuutus.......................................................................... 42 
 
2.  Voimaantulo .............................................................................................. 42 
 
3.  Säätämisjärjestys ...................................................................................... 42 
 
LAKIEHDOTUKSET ..................................................................................... 45 
 
LIITE ............................................................................................................... 56 
RINNAKKAISTEKSTIT ................................................................................ 56 
 
LAGFÖRSLAGEN ......................................................................................... 79 
 
BILAGA .......................................................................................................... 90 
PARALLELLTEXTER................................................................................... 90 
 
 



   
  
 

3

 

Ehdotus Hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi 
vakuutussopimuslain ja eräiden siihen liittyvien la-
kien muuttamisesta 

 

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 

Esityksessä ehdotetaan lisäyksiä ja muutoksia vakuutussopimuslakiin sekä eräitä 
tarkistuksia avioliittolakiin, velan vanhentumisesta annettuun lakiin ja vakuutusyh-
tiölakiin. Esityksen tavoitteena on poistaa epäselvyyksiä ja ongelmia, joita vakuu-
tussopimuslain käytännön soveltamisessa on tullut ilmi.  

Vakuutussopimuslain yleistä soveltamisalaa muutettaisiin niin, että lain säännökset 
koskevat lähtökohtaisesti kaikkia vakuutuslajeja. Lain soveltamisalasta olisi edel-
leen suljettu pois jälleenvakuutus sekä lakisääteiset vakuutukset lukuun ottamatta 
liikennevakuutuksia, potilasvakuutuksia ja ympäristövahinkovakuutuksia, joihin so-
velletaan vakuutussopimuslain säännöksiä siltä osin kuin niitä koskevissa laeissa ei 
toisin säädetä.  

Vakuutussopimuslain pakottavuutta vakuutuksenottajan hyväksi laajennettaisiin. 
Nykyisin laki on vakuutuksenottajan hyväksi pakottava vain, jos vakuutuksenottaja 
on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettavissa oleva elinkeinonharjoittaja. Ehdotuksen 
mukaan laki olisi pakottava kaikkien sellaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeus-
henkilöiden hyväksi, jotka ovat vakuutuksenantajan sopimusosapuolena rinnastetta-
vissa kuluttajaan. Muutos toisi pakottavuussuojan piiriin muun muassa useimmat 
asunto-osakeyhtiöt ja aatteelliset yhdistykset. Vakuutuksenantajan takautumisoike-
utta selvennettäisiin tapauksissa, joissa vahingon aiheuttanut kolmas henkilö on muu 
kuin luonnollinen henkilö.  

Esityksen mukaan vakuutuksenantajalle asetettaisiin velvollisuus perustella päätök-
sensä, jos se hylkää vakuutushakemuksen tai irtisanoo vakuutuksen. Perusteen olisi 
oltava lain ja hyvän vakuutustavan mukainen.  

Lakiin lisättäisiin erityissäännöksiä vakuutuksenantajan velvollisuudesta antaa va-
kuutuksen hakijalle tietoja sijoitussidonnaisista vakuutuksista. Tietoja annettaessa 
tulisi kiinnittää huomiota sijoituskohteiden valinnan kannalta olennaisiin seikkoihin, 
ottaen huomioon erityisesti vakuutuksen hakijan aiempi kokemus sijoittamisesta se-
kä sijoittamisen tavoitteet. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvolli-
suutta koskevaa sääntelyä selvennettäisiin säätämällä erikseen tiedonantovelvolli-
suuden laiminlyönnin vaikutuksesta vakuutuskorvaukseen silloin, kun vakuutus-
maksua on väärien tietojen johdosta peritty selvästi vähemmän kuin jos tiedot olisi-
vat olleet oikeita. 



   
  
 

4

Lakiin lisättäisiin myös säännös vakuutuksenantajan oikeudesta muuttaa henkiva-
kuutuksen vakuutusmaksuja tai muita sopimusehtoja tapauksissa, joissa henkiva-
kuutukseen vaikuttavaa lainsäädäntöä muutetaan. Lisäyksen johdosta vakuutusyh-
tiölain 13 luvun 4 § ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana ja osittain ristiriitaisena 
vakuutussopimuslain kanssa.   

Lisäksi tarkistettaisiin säännöksiä niin sanotuista ryhmäetuvakuutuksista, edunsaa-
jamääräyksestä, korvausvaatimuksen vanhentumisesta ja kanneajasta.  

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan noin kuuden kuukauden kuluttua niiden hy-
väksymisestä ja vahvistamisesta.  

_________ 

 



   
  
 

5

 
 
 
YLEISPERUSTELUT 
 
 
1. Nykytila  
 

 1.1.  Lainsäädäntö ja käytäntö 
 
Vakuutussopimuslaki 
 
Heinäkuun 1 päivänä 1995 voimaan tulleessa vakuutussopimuslaissa (543/1994) 
säädetään henkilövakuutuksesta ja vahinkovakuutuksesta. Laki ei koske lakisääteistä 
vakuutusta eikä jälleenvakuutusta. Sitä sovelletaan kuitenkin liikennevakuutuslain 
(279/1956), potilasvahinkolain (585/1986) ja ympäristövahinkovakuutuksesta anne-
tun lain (81/1998) mukaisiin vakuutuksiin, jollei näissä laeissa toisin säädetä. Vakuu-
tussopimuslakiin on sen voimaantulon jälkeen tehty vain eräitä muun lainsäädännön 
muuttumisesta johtuneita tarkistuksia. Lain säännökset ovat pakottavia muun vakuu-
tetun tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan hyväksi.  Laki on 
vakuutuksenottajan hyväksi pakottava, jos vakuutuksenottaja on kuluttaja tai kulutta-
jaan rinnastettavissa oleva elinkeinonharjoittaja.  
 
Lain 2 luvussa ovat säännökset vakuutuksenantajan laajasta velvollisuudesta antaa 
tietoja vakuutuksesta. Tiedonantovelvollisuudella pyritään muun muassa varmista-
man se, että vakuutuksenottaja saa hänelle soveltuvan vakuutuksen valitsemiseksi 
tietoja tarjolla olevista vakuutuksista ennen vakuutuksesta päättämistä. Tiedonanto-
velvollisuus jatkuu myös vakuutuksen voimassaoloaikana. Annettujen tietojen vir-
heellisyys tai puutteellisuus vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Vakuutusta koskevista 
päätöksistä on käytävä ilmi käytettävissä olevat oikeusturvakeinot. 
 
Vakuutuksen myöntämistä ja irtisanomista sekä sopimusehtojen muuttamista koske-
vat säännökset sisältyvät lain 3 lukuun. Henkilövakuutusta koskevaa hakemusta ei 
saa hylätä sen takia, että vakuutustapahtuma on sattunut tai vakuutetuksi tarkoitetun 
terveydentila on huonontunut sen jälkeen, kun hakemus on annettu tai lähetetty va-
kuutuksenantajalle. Näillä säännöksillä on pyritty turvaamaan se, ettei vakuutuksen 
hakija joudu epäedulliseen asemaan vakuutuksenantajan toiminnan tai laiminlyönnin 
johdosta. Vakuutuksenottajalla on oikeus koska tahansa kirjallisesti irtisanoa vakuu-
tus, paitsi jos vakuutussopimuksen sovittu voimassaoloaika on alle 30 päivää. Sääs-
töhenkivakuutuksen ja eläkevakuutuksen vakuutuksenottajalla on oikeus määräajassa 
peruuttaa vakuutus. Vakuutuksenantajan oikeus irtisanoa vakuutus on rajattu laissa 
erikseen mainittuihin tilanteisiin. Henkilövakuutuksen ottajalla on oikeus keskeyttää 
vakuutusmaksujen suoritus ja saada vakuutusehtojen mukainen vakuutuksen säästö-
osuutta vastaava maksuton vakuutus (vapaakirja), jos suoritetuista vakuutusmaksuis-
ta on kertynyt säästöä. Vaihtoehtoisesti hänellä on oikeus saada vakuutusehtojen 



   
  
 

6

mukaan laskettu vakuutuksen säästöosuus (takaisinostoarvo). Eläkevakuutuksen va-
kuutusehdoissa voidaan kuitenkin rajoittaa oikeutta takaisinostoarvoon.  
 
Lain 4 luvun säännökset vakuutuksenottajan ja vakuutetun velvollisuuksista sekä va-
kuutuksenantajan vastuun rajoituksista muodostavat lain keskeisen osan. Vakuutuk-
senottajan päävelvoite on maksaa vakuutusmaksu, jonka suorittamisesta ja laimin-
lyönnin seuraamuksista säädetään tarkemmin lain 5 luvussa. Sivuvelvoitteita ovat 
muun muassa vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus sekä velvolli-
suus ilmoittaa vahingonvaaraa lisäävistä muuttuneista olosuhteista vakuutuksenanta-
jalle. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti saattaa henkilövakuutuksessa johtaa sii-
hen, ettei vakuutus sido vakuutuksenantajaa tai että vakuutuksenantaja vapautuu vas-
tuusta taikka vastuuta rajoitetaan. Vahinkovakuutuksessa seuraamuksina voivat vas-
taavasti olla sopimuksen sitomattomuus taikka korvauksen alentaminen tai epäämi-
nen.  
 
Vakuutetun tahallisesti aiheuttamasta vahingosta ei yleensä makseta vakuutuskorva-
usta ja sitä voidaan alentaa tai se evätä, jos vahinko on aiheutettu törkeästä huolimat-
tomuudesta. Lisäksi vakuutuksenantajan vastuuta vahinkovakuutuksessa voi alentaa 
vakuutetun tai häneen samastettavan henkilön laiminlyönti noudattaa suojeluohjeita 
tai pelastamisvelvollisuutta.  
 
Vakuutusmaksusta on säännöksiä lain 5 luvussa. Vakuutuksenottajan laiminlyödessä 
vakuutusmaksun on vakuutuksenantajalla oikeus irtisanoa vakuutus päättymään tie-
tyn ajan kuluttua. Jatkuvan vahinkovakuutuksen vakuutusmaksu on tietyin edellytyk-
sin suoraan ulosottokelpoinen.  
 
Edunsaajamääräyksiä koskevat säännökset sekä henkivakuutukseen perustuvan oi-
keuden luovuttamista ja panttausta koskevat säännökset panttioikeuden haltijan oike-
uksia koskevine säännöksineen sisältyvät lain 6 lukuun. Edunsaajamääräys, sen 
muuttaminen tai peruuttaminen on mitätön, jollei siitä ole kirjallisesti ilmoitettu va-
kuutuksenantajalle. Vakuutuksenottaja voi luovuttaa ja pantata henkivakuutukseen 
perustuvan oikeuden.  
 
Lain 7 luvussa säädetään henkivakuutukseen perustuvan oikeuden ja eräiden henki-
lövahinkokorvausten ulosmittaussuojasta sekä kohtuuttomien henkilövakuutusmak-
sujen takaisinsaannista konkurssipesään.  
 
Lain 8 luvun säännökset koskevat vakuutuskorvausta vahinkovakuutuksissa. Sään-
nökset koskevat muun muassa vakuutuksenantajan korvausvelvollisuutta ali- tai yli-
vakuutettujen kohteiden osalta sekä vakuutuksenantajien keskinäisen vastuun jakau-
tumista monivakuutustilanteissa.  
 
Kolmannen henkilön oikeuksia vahinkovakuutuksessa koskevat säännökset on kirjat-
tu lain 9 lukuun.  
 



   
  
 

7

Lain 10 luvussa säädetään korvausmenettelystä. Korvauksen hakijan on annettava 
vakuutuksenantajalle tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutuksenantajan vastuun selvittä-
miseksi ja jotka häneltä voidaan kohtuudella vaatia. Korvausvaatimus on esitettävä 
pääsääntöisesti vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija saa tietää mahdollisuu-
destaan saada korvausta, ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutus-
tapahtumasta. Vakuutuksenantajan tulee suorittaa vakuutuksesta maksettava korvaus 
tai ilmoittaa korvauksen epäämisestä joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua 
saatuaan vastuun selvittämiseksi tarvittavat tiedot.  
 
Ryhmävakuutusta koskevat erityissäännökset ovat lain 11 luvussa. Vakuutuksenanta-
jan on annettava vakuutetuille kohtuullisin väliajoin tiedot ryhmävakuutuksen sisäl-
löstä. Jos annetut tiedot poikkeavat siitä, mitä ryhmävakuutuksesta on sovittu, vakuu-
tus on voimassa sen sisältöisenä kuin mitä vakuutetulla oli saamiensa tietojen nojalla 
aihetta käsittää. Myös ryhmävakuutuksen päättymisestä on ilmoitettava vakuutetuil-
le, ja näillä on tietyin edellytyksin oikeus saada samansisältöinen vakuutus yksilölli-
sen vakuutuksen maksulla. 
 
Yhtiöoikeudellinen lainsäädäntö 
 
Keskinäisiin vakuutusyhtiöihin ja vakuutusosakeyhtiöihin sovelletaan vakuutusyh-
tiölain (1062/1979) säännöksiä ja lisäksi osakeyhtiölakia (734/1978) siten kuin va-
kuutusyhtiölaissa säädetään. Vakuutustoiminnan harjoittamiseksi tulee vakuutusyh-
tiöllä olla sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä toimilupa, jonka nojalla se saa 
harjoittaa vakuutusliikettä sekä erikseen määriteltyä siihen liitännäistä toimintaa. 
Vakuutusyhtiölain muuttamista valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriön johdol-
la. Tavoitteena on vakuutusyhtiölainsäädännön uudistaminen siten, että huomioi-
daan osakeyhtiölain muutokset sekä selkiytetään ja ajanmukaistetaan lainsäädäntöä. 
Lisäksi tavoitteena on tehdä tarvittavat ehdotukset muutoksiksi, jotka johtuvat ny-
kyisen lain voimassaoloaikana ilmenneistä muutostarpeista. 
 
Ulkomaisella vakuutusyhtiöllä on oikeus harjoittaa Suomessa vakuutusliikettä siten 
kuin ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetussa laissa (398/1995) säädetään.  
 
Vakuutusyhdistysten toimintaa sääntelee vakuutusyhdistyslaki (1250/1987). Vakuu-
tusyhdistys on osakkaiden keskinäiseen vastuuseen perustuva vakuutuslaitos, jonka 
toiminta-alue käsittää enintään 40 kuntaa yhtenäisellä alueella tai joka harjoittaa ai-
noastaan kalastusvälineiden vakuutusta. Vakuutusyhdistykset saavat harjoittaa va-
paaehtoista vahinkovakuutusta.  
 
Liikennevakuutus, potilasvakuutus ja ympäristövahinkovakuutus 
 
Liikennevakuutusta koskevat keskeiset säännökset ovat liikennevakuutuslaissa ja lii-
kennevakuutusasetuksessa (324/1959). Potilasvakuutuksesta säädetään puolestaan 
potilasvahinkolaissa ja ympäristövahinkovakuutuksesta siitä annetussa laissa. Näihin 
kaikkiin vakuutuksiin sovelletaan myös vakuutussopimuslakia siltä osin kuin erityis-
laissa ei toisin säädetä. Sovellettaviksi tulevat muun muassa tiedonantovelvoitteita 



   
  
 

8

koskevat säännökset, vakuutusmaksun suorittamista koskevat säännökset, vakuutus-
maksusaatavan vanhentumista koskevat säännökset sekä säännökset, jotka koskevat 
korvauksen hakijan velvollisuutta antaa selvityksiä sekä väärien tietojen antamista 
vakuutustapahtuman jälkeen.   
 
Vakuutusedustajat 

Vuoden 2005 syyskuussa voimaan astunut laki vakuutusedustuksesta (570/2005) 
koskee vakuutusedustajia, jotka myyvät tai välittävät vakuutuksia tai jotka muutoin 
liiketoimintanaan valmistelevat tai tekevät vakuutussopimuksia tai avustavat niiden 
hoidossa ja täyttämisessä. Vakuutusedustajia ovat sekä sellaiset luonnolliset henkilöt 
tai oikeushenkilöt, jotka harjoittavat vakuutusedustusta vakuutuksenantajan lukuun 
ja vastuulla (asiamies), että sellaiset, jotka harjoittavat tätä toimintaa asiakkaan toi-
meksiannosta (vakuutusmeklari). Laissa säädetään muun muassa vakuutusedustajien 
tiedonantovelvollisuudesta sekä vakuutusedustuspalvelujen markkinoinnista. Va-
kuutusmeklarin on tehtävä kirjallinen toimeksiantosopimus, johon on muun ohella 
merkittävä asiakkaan maksaman palkkion määräytymisperusteet ja, jos mahdollista, 
palkkion määrä. Kiellolle ottaa palkkio vastaan muulta kuin toimeksiantajalta on 
säädetty kolmen vuoden siirtymäaika lain voimaantulosta lukien. 

 
Kuluttajansuojalaki 
 
Kuluttajansuojalaissa (38/1978) säädetään kulutushyödykkeiden tarjonnasta, myyn-
nistä ja muusta markkinoinnista elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Myös vakuutuk-
set ovat kuluttajasuojalaissa tarkoitettuja kulutushyödykkeitä. Laki ei kuitenkaan 
koske lakisääteisiä vakuutuksia eikä työntekijän ryhmähenkivakuutusta tai sitä vas-
taavaa kunnallisen eläkelaitoksen myöntämää etuutta. Vakuutuksiin sovellettavia 
säännöksiä on lain 2 luvussa (Markkinoinnin sääntely), 3 luvussa (Sopimusehtojen 
sääntely), 4 luvussa (Sopimuksen sovittelu ja tulkinta), 6 a luvussa (Rahoituspalvelu-
jen ja rahoitusvälineiden etämyynti), 11 luvussa (Rangaistussäännökset) ja 12 luvus-
sa (Erinäisiä säännöksiä). Markkinointia ja sopimusehtoja koskevat säännökset ovat 
osittain päällekkäisiä vakuutusyhtiölain 14 a luvun säännösten kanssa.  
 
Kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n perusteella markkinoinnissa ei saa käyttää hyvän 
tavan vastaista tai muutoin kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimatto-
mana pidetään aina sellaista markkinointia, joka ei sisällä kuluttajien terveyden tai 
taloudellisen turvallisuuden kannalta tarpeellisia tietoja. Markkinoinnista on lisäksi 
käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus sekä se, kenen lukuun markkinointi 
toteutetaan. Lain 3 luvun 1 §:n nojalla elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutus-
hyödykkeitä tarjotessaan sellaista sopimusehtoa, jota on pidettävä kuluttajien kannal-
ta kohtuuttomana. Lain 4 luvun säännösten nojalla kuluttajalle kohtuutonta ehtoa 
voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta.  
 
Myös lain 6 a luvun etämyyntisäännöksiä sovelletaan vakuutuksiin ja niiden välityk-
seen. Etämyyntiin sovelletaan muun muassa yksityiskohtaisia säännöksiä ennakko-



   
  
 

9

tietojen antamisesta elinkeinonharjoittajasta, tarjottavasta rahoituspalvelusta, etäso-
pimuksesta ja käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista. Luvun säännökset peruut-
tamisoikeudesta eivät sen sijaan koske vakuutuksia, vaan vakuutussopimuksen pe-
ruuttamisesta säädetään erikseen vakuutussopimuslaissa.  
 
Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta 
 
Tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetulla lailla (458/2002) säännellään 
muun muassa sähköistä markkinointia sekä sopimusten tekemistä sähköisesti. Laki 
koskee myös vakuutusten sähköistä tarjontaa. Lain 12 §:n mukaan sopimukselle 
muualla lainsäädännössä säädetyn kirjallisen muodon vaatimuksen täyttää myös sel-
lainen sähköinen sopimus, jonka sisältöä ei voida yksipuolisesti muuttaa ja joka säi-
lyy osapuolten saatavilla. Sama koskee sopimussuhteeseen liittyviä osapuolten il-
moituksia ja muita toimenpiteitä, jotka on lain mukaan tehtävä kirjallisesti. Siten 
esimerkiksi vakuutuksen irtisanominen tai edunsaajamääräys voidaan tehdä sähköi-
sesti, jos sähköisen irtisanomisilmoituksen tai edunsaajamääräyksen muuttumatto-
muus ja saatavuus on varmistettu.  
 
Vakuutustoiminnan valvonta  
 
Vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistysten valvonnasta vastaa Vakuutusvalvontavi-
rasto. Se valvoo ja tarkastaa, että vakuutuslaitokset noudattavat lakia ja hyvää vakuu-
tustapaa ja että ne käyttävät toiminnassaan asianmukaisia menettelytapoja. Vakuu-
tusvalvontavirasto pitää rekisteriä vakuutusedustajista ja valvoo myös niiden toimin-
taa.  
 
Kuluttaja-asiamies valvoo kulutushyödykkeiden, myös vakuutusten, markkinointia ja 
sopimusehtojen käyttöä kuluttajansuojan kannalta. Kuluttaja-asiamiehellä ja Vakuu-
tusvalvontavirastolla on tältä osin rinnakkainen toimivalta, ja viranomaisten on toi-
mittava tarkoituksenmukaisella tavalla yhteistyössä keskenään. 
 
Oikeuskäytäntö  
 
Korkein oikeus on toistaiseksi ratkaissut kuusi nykyisen vakuutussopimuslain sovel-
tamiseen liittyvää tapausta. Vakuutuksista syntyneitä riita-asioita on tuomioistuimis-
sa käsitelty muutenkin varsin vähän. Tuomioistuimen ulkopuoliset vakuutusriitoja 
käsittelevät toimielimet, kuluttajavalituslautakunta ja Vakuutuslautakunta, ovat va-
kuutusasioissa muodostuneet keskeisiksi oikeussuojaelimiksi, ja niiden ratkaisuilla 
on huomattava vaikutus vakuutussopimuslain tulkinta- ja soveltamiskäytäntöön.  
 
Kuluttajavalituslautakunta on lakisääteinen toimielin. Sen päätehtävänä on kuluttaja-
valituslautakunnasta annetun lain (42/1978) 1 §:n mukaan antaa kuluttajan hakemuk-
sesta ratkaisusuosituksia elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiin erimielisyyk-
siin yksittäisissä kulutushyödykesopimuksia koskevissa tai muissa kulutushyödyk-
keen hankintaan liittyvissä asioissa. Vakuutusasioita on lautakunnassa käsitelty vuo-



   
  
 

10

sittain noin 300. Kuluttajavalituslautakunta ei käsittele sijoitussidonnaisia vakuutuk-
sia koskevia erimielisyyksiä. 
 
Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton ja Kuluttajaviraston väliseen sopimukseen 
perustuva Kuluttajien vakuutustoimisto neuvoo ja auttaa kuluttajia vakuutusasioissa. 
Toimistolle tehdään vuosittain 7000 – 9000 valitusta tai tiedustelua. Toimiston yh-
teydessä toimiva Vakuutuslautakunta käsittelee vakuutussuhteeseen perustuvia eri-
mielisyyksiä, jotka koskevat lain tai vakuutusehtojen tulkintaa ja soveltamista. Rat-
kaisusuosituksen sisältävää lausuntoa voivat pyytää niin vakuutuksenottaja, vakuu-
tettu, vahinkoa kärsinyt, edunsaaja kuin asianomainen vakuutusyhtiökin. Vakuutus-
lautakunta on vuosittain antanut 800–900 lausuntoa.  
 
Kuluttajavalituslautakunnan ja Vakuutuslautakunnan päätökset ovat luonteeltaan 
suosituksia eikä niitä voi panna täytäntöön pakkotoimin. Käytännössä suosituksia 
noudatetaan hyvin. 
 
1.2.  Ruotsi ja EU:n lainsäädäntö 
 
Ruotsi 
 
Ruotsissa tuli vuoden 2006 alusta voimaan uusi vakuutussopimuslaki (Försäkring-
savtalslag, SFS 2005:104), joka korvaa vuoden 1927 lain vakuutussopimuksista sekä 
vuoden 1980 kuluttajavakuutuslain. Uudistuksen pääasiallinen tavoite on saattaa ku-
luttajien suoja riittävälle tasolle kaikkien vakuutustyyppien osalta. Tarkoitus on toi-
saalta modernisoida vakuutussopimuslainsäädäntö siten, että vakuutusyhtiöille turva-
taan mahdollisuudet harjoittaa vakuutustoimintaa nykypäivän taloudellisten ja kilpai-
lullisten vaatimusten mukaisesti. Lain säännökset ovat pääasiassa pakottavia kulutta-
jan hyväksi. 
 
Uudessa laissa säännellään vakuutussopimusten alaa varsin kattavasti. Uutta lakia 
sovelletaan kuluttajavakuutuksiin (esimerkiksi koti- ja matkavakuutukset), yritysva-
kuutuksiin ja henkilövakuutuksiin (esimerkiksi henki- ja sairausvakuutukset). Sen 
piiriin kuuluvat myös ryhmävakuutukset ja työehtosopimuksiin perustuvat vakuutuk-
set, jotka ovat aiemmin olleet lailla säätelemättömiä mutta kuitenkin käytännössä 
merkittävä turva suurelle joukolle kansalaisia kuolemantapausten, tapaturmien sekä 
sairauksien varalta. Laissa on säännöksiä muun muassa vakuutuksenantajan tiedon-
antovelvollisuudesta ennen ja jälkeen vakuutussopimuksen syntymisen, vakuutus-
korvauksen maksamisesta ja vakuutuksenantajan vastuun rajoituksista.  
 
Euroopan yhteisöt 
 
Euroopan yhteisöissä on annettu lukuisia vakuutustoimintaa säänteleviä direktiivejä, 
joista suurin osa koskee vakuutusyritysten toimintaa. Vakuutussopimussuhteeseen 
liittyvää sääntelyä on vähän. Henkivakuutusta koskevan direktiivin 2002/83/EY 4 
lukuun sisältyy säännöksiä henkivakuutussopimuksiin sovellettavasta laista, vakuu-
tuksenottajan yleisen edun suojasta sekä eräitä vakuutusehtoja, maksuperusteita ja 



   
  
 

11

henkivakuutuksen peruuttamista koskevia säännöksiä. Direktiivin liitteessä on yksi-
tyiskohtainen luettelo vakuutuksenottajalle annettavista tiedoista. Muuhun vakuutuk-
seen sovelletaan direktiivejä 73/239/ETY, 88/357/ETY ja 92/49/ETY (ns. ensimmäi-
nen, toinen ja kolmas vahinkovakuutusdirektiivi). Myös näissä direktiiveissä on 
säännöksiä vakuutussopimukseen sovellettavasta laista sekä vakuutuksenantajan tie-
donantovelvollisuudesta. Tiedonantovelvoitteiden sääntely on tosin olennaisesti sup-
peampaa kuin henkivakuutusdirektiivissä. 
 
EU:n vakuutusdirektiiveissä on säännöksiä vakuutusten jakamisesta vakuutusluok-
kiin. Säännökset on pantu täytäntöön sosiaali- ja terveysministeriön antamalla pää-
töksellä suomalaisten vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistysten sekä Suomessa toi-
mivien ulkomaisten vakuutusyhtiöiden vakuutusluokista (858/1995, vakuutusluokka-
päätös), joka muutti jossain määrin Suomessa aiemmin sovellettua vakuutusluokitte-
lua.  
 
Euroopan yhteisössä pyrittiin osittain harmonisoimaan vakuutussopimuslainsäädän-
töä vuonna 1979 valmistuneella ja vuonna 1980 muutetulla ehdotuksella vakuutus-
sopimuksia koskevaksi direktiiviksi. Tämä harmonisointipyrkimys ei kuitenkaan 
johtanut tuloksiin, koska jäsenvaltioiden näkemykset vakuutuksenantajan ja vakuu-
tuksenottajapuolen etujen tasapainottamisesta erosivat suuresti toisistaan. Komissio 
luopuikin ehdotuksestaan vuonna 1993. Tällä hetkellä vakuutussopimuslain harmo-
nisointiin pyritään siten, että akateemisen, eri maiden vakuutusoikeuden asiantunti-
joiden muodostaman työryhmän (Project Group "Restatement of European Insuran-
ce Contract Law") vuonna 1999 aloittama työ eurooppalaisen vakuutussopimuslain 
laatimiseksi on otettu osaksi EU:n kuudennen puiteohjelman piirissä perustettua Eu-
roopan yksityisoikeuden verkostoa (Joined Network on European Private Law). 
Työryhmän tarkoituksena on laatia vakuutussopimuslakia koskeva ns. yhteinen vii-
tekehys (Common Frame of Reference, CFR).  
 

 1.3.  Nykytilan arviointi 
 
Vakuutussopimuslain oltua voimassa runsaat viisi vuotta oikeusministeriö lähetti tal-
vella 2000 intressitahoille tiedustelun säännösten toimivuuden selvittämiseksi. Saatu-
jen vastausten perusteella laadittiin tiivistelmä, jonka pohjalta lain uudistustarpeista 
järjestettiin kuulemistilaisuus oikeusministeriössä alkuvuodesta 2002. Vakuutusso-
pimuslain arvioitiin toimivan varsin hyvin. Eräiden säännösten katsottiin kuitenkin 
olevan epäselviä ja tulkinnanvaraisia. Epäselvyydet liittyvät erityisesti lain yleiseen 
soveltamisalaan ja sen keskeisiin käsitteisiin sekä lain pakottavuutta tai tahdonvaltai-
suutta koskevaan sääntelyyn.  
 
Vakuutussopimuslaki koskee henkilövakuutuksia ja vahinkovakuutuksia. Sovelta-
misalan ulkopuolelle jäävät ne vakuutukset, jotka eivät kuulu kumpaankaan mainit-
tuun ryhmään. Tällaisia vakuutuksia ovat niin sanotut kapitalisaatiosopimukset, joita 
ei lakia valmisteltaessa ollut Suomessa saatavilla. Kapitalisaatiosopimukset ovat si-
joittamiseen tarkoitettuja vakuutuksia, joissa vakuutusyhtiö ottaa vastatakseen tietyn 



   
  
 

12

ajan kestäviä ja tietyn määräisiä sitoumuksia ja joille on tyypillistä, että niissä ei ole 
ollenkaan vakuutettua.  
 
Vakuutussopimuslain mukainen jako henkilövakuutuksiin ja vahinkovakuutuksiin 
eroaa Euroopan yhteisöjen lainsäädännöstä, jossa on omaksuttu jaottelu henkivakuu-
tuksiin ja muihin kuin henkivakuutuksiin. Yhteisölainsäädäntöön perustuvaa jaotte-
lua sovelletaan myös kansallisessa vakuutusyhtiölainsäädännössä. Jaottelujen kes-
keinen ero koskee sairausvakuutuksia ja tapaturmavakuutuksia. Ne kuuluvat vakuu-
tussopimuslaissa henkilövakuutuksiin, kun taas yhteisösääntelyssä ne ovat vahinko-
vakuutuksia. 
 
Pakottavuussääntelyssä on ilmennyt tarkistustarvetta. Erityisen epäselvää on ollut se, 
ovatko vakuutuksenantajan takautumisoikeudelle säädetyt rajoitukset pakottavia vai 
tahdonvaltaisia. Tästä kysymyksestä on esitetty eriäviä näkemyksiä sekä tuomiois-
tuinratkaisuissa että oikeustieteellisessä kirjallisuudessa.  
 
Seurannassa on tullut ilmi eräitä muitakin tarkistus- ja selvennystarpeita. Ne johtu-
vat osittain siitä, että markkinoille on tullut uudentyyppisiä vakuutuksia, kuten sijoi-
tussidonnaiset henkivakuutukset, niin sanotut vakavan sairauden vakuutukset sekä 
yritysten asiakasetuina tarjoamat ryhmäetuvakuutukset. Voimassa olevan lain sään-
nökset eivät joka suhteessa ole hyvin sovellettavissa tällaisiin vakuutuksiin.  
 
Vaikka nykyisen lain toimivuuden seurannassa ei ole tullut ilmi merkittäviä ongel-
mia tai puutteita, vähäisempiä korjaustarpeita on kuitenkin siinä määrin, että lain 
uudistaminen on aiheellista.   
 
 
2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 
 
2.1.  Soveltamisala ja yleiset käsitteet 

 
Voimassa olevaa lakia sovelletaan lain 1 §:n sanamuodon mukaan henkilövakuutuk-
seen ja vahinkovakuutukseen. Soveltamisalan rajaaminen ainoastaan näihin vakuu-
tuslajeihin on sittemmin osoittautunut ongelmalliseksi. Sellaiset vakuutukset, jotka 
eivät lain mukaan ole henkilö- tai vahinkovakuutuksia, jäävät soveltamisalan ulko-
puolelle. Nykyisin tällaisia ovat sijoittamiseen tarkoitetut niin sanotut kapitalisaatio-
sopimukset. Näitä vakuutuksia ei kuitenkaan ole perusteltua jättää sääntelyn ulko-
puolelle. On myös mahdollista, että vakuutusalalla kehitetään muitakin tuotteita, 
jotka eivät ole luonteeltaan henkilö- tai vahinkovakuutuksia. Näistä syistä esitykses-
sä ehdotetaan, että lain soveltamisala muutetaan yleisluontoisemmaksi siten, että se 
kattaa lähtökohtaisesti kaikki vakuutukset lukuun ottamatta lakisääteistä vakuutusta 
ja jälleenvakuutusta.   
 
Esitystä valmisteltaessa pohdittiin myös sitä, onko nykyinen jaottelu henkilövakuu-
tuksiin ja vahinkovakuutuksiin syytä muuttaa EU:n lainsäädännössä ja kansallisessa 
vakuutusyhteisölainsäädännössä käytetyn henkivakuutus ja vahinkovakuutus -



   
  
 

13

jaottelun mukaiseksi. Muutosta puoltaisi vakuutuslainsäädännön keskeisen termino-
logian saattaminen yhdenmukaiseksi. Jaottelujen ero on käytännössä aiheuttanut 
jonkin verran sekaannusta. Ongelmat eivät kuitenkaan ole olleet merkittäviä. Muu-
tos vaikuttaisi vakuutussopimuslain systematiikkaan niin, että laki pitäisi kirjoittaa 
kokonaan uudelleen. Lain kokonaisuudistusta ei katsottu tarkoituksenmukaiseksi 
terminologisten ongelmien takia, eikä muutosta siksi ehdoteta. 
 
2.2.  Pakottavuussääntely 

 
Voimassa oleva laki on vakuutuksenottajan hyväksi pakottava, jos vakuutuksenottaja 
on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettavissa oleva elinkeinonharjoittaja. Sääntelyä eh-
dotetaan tarkistettavaksi siten, että kaikki ne luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, 
jotka ovat vakuutuksenantajan sopijapuolina rinnastettavissa kuluttajaan, saisivat lain 
pakottavuuden tuoman suojan. Pakottavuussuojan piiriin tulisivat esimerkiksi 
useimmat asunto-osakeyhtiöt ja aatteelliset yhdistykset. Ehdotettu muutos selkeyttää 
oikeustilaa, mutta sen käytännön merkitys ei ole kovin suuri. Asunto-osakeyhtiöiden 
ja yhdistysten ottamissa vakuutuksissa käytetään nykyisinkin yleensä kuluttajava-
kuutuksille laadittuja vakuutusehtoja, joissa lain pakottavat säännökset on otettu 
huomioon.  
 
Suurempi merkitys on sitä vastoin vakuutuksenantajan takautumisoikeutta koskevan 
sääntelyn pakottavuuden tai tahdonvaltaisuuden selventämisellä. Laista ei nykyisin 
käy ilmi, ovatko takautumisoikeudelle säädetyt rajoitukset pakottavia vai voidaanko 
niistä poiketa vakuutusehdoissa. Esityksessä ehdotetaan selvennystä, jonka mukaan 
rajoitukset ovat pakottavia vain, jos vahingon aiheuttanut kolmas henkilö on luonnol-
linen henkilö. Muissa tapauksissa vakuutuksenantaja saisi vakuutusehdoissa varata 
itselleen laissa säädettyä laajemman takautumisoikeuden.  
 
2.3.  Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus  
 
Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuutta koskevaa säännöstöä ehdotetaan täy-
dennettäväksi. Muutostarve johtuu nykyisen lain säätämisen jälkeen markkinoille 
tulleista sijoitussidonnaisista vakuutuksista. Näiden vakuutusten erityispiirteiden ja 
riskien takia on pidetty tarpeellisena korostaa suoraan laissa vakuutuksenantajan vel-
vollisuutta kiinnittää vakuutuksen hakijan huomiota sijoituskohteiden valinnan kan-
nalta olennaisiin seikkoihin. Antaessaan tietoja sijoituskohteista vakuutuksenantajan 
olisi otettava huomioon vakuutuksenottajan aiempi sijoituskokemus ja sijoittamisen 
tavoitteet.  
 
2.4.  Vakuutuksen epääminen ja irtisanominen  
 
Kuluttajavakuutuksista etenkin kotivakuutuksella on kuluttajien taloudellisen turval-
lisuuden kannalta huomattava merkitys. Asunto-omaisuus muodostaa usein kulutta-
jien pääasiallisen varallisuuden ja sen tuhoutuminen voi johtaa kohtuuttomiin talou-
dellisiin vaikeuksiin. Kotivakuutuksen ottaminen on usein ehtona myös vuokra-



   
  
 

14

asunnon saamiselle. Ajoneuvojen osamaksukaupassa vaaditaan puolestaan kaskova-
kuutuksen ottamista ostetulle ajoneuvolle.  
 
Vakuutusyhtiöillä ei ole velvollisuutta myöntää kuluttajille vapaaehtoisia vakuutuk-
sia, ja käytännössä on tullut ilmi tapauksia, joissa vakuutus on evätty esimerkiksi 
pelkän maksuhäiriömerkinnän perusteella. Näistä syistä on esitystä valmisteltaessa 
harkittu sopimuspakon käyttöönottamista keskeisten kuluttajavakuutusten osalta. 
Sopimuspakko ei kuitenkaan olisi voinut olla ehdoton, vaan vakuutuksenantajilla 
olisi silti oltava oikeus evätä vakuutus silloin, kun epäämiselle on asianmukainen, 
hyväksyttävä peruste. Hyväksyttävät perusteet voivat olla hyvinkin moninaisia. Ne 
voivat liittyä paitsi kunkin yhtiön yleisiin vastuunvalintaperiaatteisiin myös yksit-
täistapauksissa vakuutuskohteeseen taikka vakuutuksenottajan tai vakuutetun henki-
löön. Tyhjentävän luettelon laatiminen hyväksyttävistä perusteista ei olisi ollut 
mahdollista. Tämän takia valmistelussa päädyttiin siihen, että vakuutuksen hakijan 
asema voidaan riittävästi turvata asettamalla vakuutuksenantajalle velvollisuus pe-
rustella vakuutushakemuksen hylkäävä päätöksensä. Hylkäysperusteen olisi oltava 
hyvän vakuutustavan mukainen.  
 
Vastaava vakuutuksenantajan perusteluvelvollisuus ja hyvän vakuutustavan noudat-
tamisen vaatimus koskisi ehdotuksen mukaan myös vakuutuksen irtisanomista. 
 
2.5.  Korvausvaatimuksen vanhentuminen ja kanneaika  
 
Voimassa olevan lain mukaan korvausvaatimus on esitettävä vakuutuksenantajalle 
vuoden kuluessa siitä, kun korvauksen hakija on saanut tietää mahdollisuudestaan 
saada korvausta ja joka tapauksessa kymmenen vuoden kuluessa vakuutustapahtu-
man sattumisesta. Määräajat ovat käytännössä osoittautuneet eräissä tilanteissa liian 
lyhyiksi. Vuoden määräaika voi olla riittämätön muun muassa silloin, kun henkilö-
vahingon kärsinyt jää odottamaan korvauspäätöstä tietystä korvausjärjestelmästä, ja 
tekee vahinkoilmoituksen toiselle vakuutuksenantajalle vasta kun on selvinnyt jääkö 
toisesta vakuutuksesta vielä jotain korvattavaa. Vanhentumisaikoihin ehdotetaan 
esityksessä tarkistuksia, joilla tarpeettoman nopea vanhentuminen pyritään ehkäi-
semään.  
 
Korvauspäätöstä koskevan kanteen nostamiselle on säädetty kolmen vuoden määrä-
aika. Velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) nojalla vanhentuminen katke-
aa muun ohella silloin, kun saatavaa koskeva vaatimus pannaan vireille kuluttajava-
lituslautakunnassa tai vastaavassa muussa lakisääteisessä menettelyssä. Koska Va-
kuutuslautakunta ei ole lakisääteinen elin, asian käsittely Vakuutuslautakunnassa ei 
katkaise kanneajan kulumista. On kuitenkin epätarkoituksenmukaista, että Vakuu-
tuslautakunta joutuu vanhentumisuhan takia siirtämään sen käsiteltäväksi saatettuja 
asioita kuluttajavalituslautakunnalle. Tämän takia esityksessä ehdotetaan, että kor-
vauspäätöstä koskeva kanneaika ei kuluisi myöskään silloin, kun asia on saatettu vi-
reille Vakuutuslautakunnassa tai muussa sellaisessa toimielimessä, joka on merkitty 
Euroopan unionin komission pitämään tietokantaa kuluttajariitoja ratkaisevista eli-
mistä.  



   
  
 

15

 
Kolmen vuoden kanneaika koskee nimenomaisesti vain korvauspäätöstä. Käytän-
nössä on ollut epätietoisuutta siitä, voiko vakuutuksenantaja vakuutusehdoissa ra-
joittaa kanneaikaa muiden vakuutuksenottajan tai vakuutetun asemaan vaikuttavien 
päätösten osalta. Nämä päätökset voivat koskea esimerkiksi vakuutusmaksujen tai 
ehtojen muuttamista vakuutuksenottajan tai vakuutetun vahingoksi. Oikeustilan sel-
ventämiseksi ehdotetaan, että kolmen vuoden kanneaika laajennettaisiin koskemaan 
kaikkia vakuutuksenantajan päätöksiä, jotka vaikuttavat vakuutuksenottajan tai va-
kuutetun asemaan.  
 
2.6.  Muita ehdotuksia  
 
Edunsaajamääräys 
 
Edunsaajaa koskeviin säännöksiin ehdotetaan eräitä vähäisiä selvennyksiä. Valmis-
telussa harkittiin myös mahdollisuutta voida määrätä edunsaajasta testamentilla sekä 
mahdollisuutta selventää yleistestamentin saajan asemaa suhteessa vakuutussopi-
muksessa mahdollisesti olevaan omaisia yleisesti koskevaan edunsaajamääräykseen. 
Pohdinnan taustalla oli korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2004:40. Valmistelussa 
päädyttiin kuitenkin siihen, että nykyiset edunsaajamääräyksen tulkintasäännöt riit-
tävät. Nimenomaiset säännökset testamenttiin perustuvista edunsaajamääräyksistä 
saattavat pikemminkin lisätä epäselvyyksiä kuin selventää oikeustilaa. Harkittavana 
oli myös edunsaajamääräyksen tulkintaa koskevan sääntelyn tarkistaminen niin, että 
vakuutussopimuslain erityiset tulkintasäännöt olisivat ensisijaisia eikä testamentin 
tulkintaperiaatteita enää noudatettaisi. Lisäksi oli esillä muotomääräysten ehdotto-
muuden selventäminen. Näiltäkään osin muutoksia ei katsottu tarkoituksenmukai-
siksi.  
 
Henkivakuutusmaksujen ja ehtojen muuttaminen 
 
Henkivakuutussopimusten voimassaoloaika on usein jopa kymmeniä vuosia. Va-
kuutuksenantaja ei saa irtisanoa henkivakuutusta kesken sopimuskauden muissa 
kuin laissa säädetyissä varsin poikkeuksellisissa tilanteissa. Sama koskee yksipuoli-
sia vakuutusmaksujen ja ehtojen muutoksia. Vakuutuksenantajan on sopimusta teh-
dessään määriteltävä ja kannettava riski niistä maksuihin ja muihin sopimusehtoihin 
vaikuttavista tekijöistä, joihin se voi itse vaikuttaa kuten liikekuluistaan, mahdolli-
sesta hinnoitteluvirheestään tai oman sijoitustoimintansa huonoista tuloksista. Va-
kuutuksenantajalle on katsottu kuuluvan myös ne riskit, joiden kantaminen on olen-
nainen osa vakuutustoiminnan harjoittamista, kuten ennakoitavissa olevat muutokset 
kuolleisuudessa ja koroissa.  
 
Jos vakuutuksenantajan olisi kannettava riski kaikista yhteiskunnassa ja taloudelli-
sissa olosuhteissa tulevaisuudessa tapahtuvista yllättävistä muutoksista, joihin sopi-
musta tehtäessä ei ole voitu varautua, se saattaa johtaa vakuutusmaksutason määrit-
tämiseen jo sopimusta tehtäessä tarpeettoman korkeaksi ja vaikuttaa ainakin pi-
demmällä aikavälillä yhtiöiden tuotekehitykseen kuluttajien kannalta kielteisesti. 



   
  
 

16

Näistä syistä esityksessä ehdotetaan vakuutuksenantajan oikeutta muuttaa henkiva-
kuutuksen vakuutusmaksuja tai muita ehtoja täydennettäväksi niin, että muutos voi 
perustua myös henkivakuutukseen vaikuttavan lainsäädännön muuttumiseen. Ny-
kyisin tällainen muutosoikeus koskee vain vapaamuotoista työeläkettä. Vakuutusyh-
tiölain 13 luvun 4 §:ssä säädetään lisäksi lainsäädännön muutosten vaikutuksesta 
vakuutusten vapaakirja-arvoihin. Ehdotetun täydennyksen johdosta vakuutusyhtiö-
lain säännös ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana ja vakuutussopimuslain kanssa 
osittain ristiriitaisena. 
 
2.7.  Eräitä valmistelussa esillä olleita kysymyksiä, joiden johdosta muutoksia 

ei ehdoteta  
 
Samastaminen 
 
Valmistelussa käsiteltiin myös samastamissääntelyn selventämistarvetta moottori-
ajoneuvovakuutusten osalta. Tällaisia vakuutuksia koskee erityissäännös eli vakuu-
tussopimuslain 33 §:n 1 momentin 1 kohta, jonka mukaan samastamisen edellytyk-
senä on, että ajoneuvoa käyttävä on saanut ajoneuvon käyttöönsä vakuutetun luval-
la. Jossakin määrin epäselvyyttä on ollut siitä, voiko samastaminen tulla kyseeseen 
silloinkin, kun edes konkludenttista lupaa ei ole, vaan ajoneuvo on otettu käyttöön 
ilman vakuutetun lupaa tai jopa tämän kiellosta huolimatta. Sekä Vakuutuslauta-
kunnan käytännössä että sittemmin myös korkeimman oikeuden ratkaisuissa (KKO 
2002:89, KKO 2005:100) on otettu se kanta, ettei samastamista moottoriajoneuvo-
vakuutuksissa ole tyhjentävästi säännelty 33 §:n 1 momentin 1 kohdassa vaan että 
myös momentin 3 kohta (asuminen yhteisessä taloudessa ja vakuutetun omaisuuden 
yhteiskäyttö) voi tulla sovellettavaksi moottoriajoneuvovakuutuksiin. Epäselvyys on 
ratkaisukäytännössä siinä määrin selkiintynyt, ettei tarvetta samastamissäännöksen 
sanamuodon täsmentämiseen ole. 
 
Eläkevakuutussäästöjen siirrettävyys 
 
Hyväksyessään eläkevakuutusten verotuksen uudistamista koskevat lainmuutokset 
kesällä 2004 eduskunta edellytti, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin vakuutus- ja ve-
rolainsäädännön kehittämiseksi niin, että vakuutuksenottajalla olisi yleinen oikeus 
irtisanoa ottamansa eläkevakuutus tai siirtää eläkevakuutussäästöt vakuutusyhtiöstä 
toiseen ilman kohtuuttomia vakuutus- tai vero-oikeudellisia seuraamuksia.  
 
Esitystä valmisteltaessa siirrettävyyskysymyksiä on selvitetty. Eläkevakuutuksen ot-
tajan oikeus siirtää vakuutussäästönsä yhtiöstä toiseen olisi perusteltua erityisesti 
kilpailuoikeudellisista syistä. Vakuutussopimuslain säännökset eivät ole esteenä siir-
roille, vaan käytännössä esteen muodostavat eläkevakuutusmaksujen verovähennys-
kelpoisuuden edellytyksenä olevat tuloverolaissa (1532/1992) säädetyt eläkevakuu-
tuksen takaisinostorajoitukset.  
 
Siirrettävyyden toteuttaminen on osoittautunut verotuksen kannalta ongelmalliseksi, 
jos eläkevakuutussäästöt siirretään kotimaisesta vakuutusyhtiöstä ulkomaiseen yhti-



   
  
 

17

öön. Suomessa eläkevakuutuksiin sisältyy niiden maksuaikana verotuksellisia hel-
potuksia, ja veroa peritään vasta siinä vaiheessa kun eläke maksetaan. Toisissa val-
tioissa on käytössä tästä poikkeavia järjestelmiä, esimerkiksi sellaisia, joissa eläke-
vakuutuksista ei makseta lainkaan veroja niitä vakuutuksenottajalle maksettaessa 
mutta joissa niihin ei myöskään sisälly veroetuja vakuutusmaksujen yhteydessä. Jos 
eläkevakuutussäästöjen siirrettävyys toteutettaisiin Suomessa ilman erittäin tarkkaa 
vero-oikeudellisten seuraamusten tarkastelua, vaarana on, että mahdollistettaisiin 
verotuksen kiertäminen kokonaisuudessaan eri maiden järjestelmiä hyväksikäyttä-
mällä. Siirto-oikeuden rajoittaminen pelkästään kotimaisiin vakuutusyhtiöihin kat-
sottaneen yhteisöoikeudessa kielletyksi syrjinnäksi eikä se siksi ole ratkaisu siirret-
tävyysongelmaan. 
 
Vaikka siirrettävyyteen sinänsä on eduskunnan lausumankin takia syytä pyrkiä, siir-
to-oikeutta ei tässä esityksessä esitetä vielä ratkaisemattomien verotukseen liittyvien 
ongelmien takia. 
 
 
3. Esityksen vaikutukset 
 
3.1.  Valtiontaloudelliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten toimintaan  
 
Esityksen mukaan Vakuutusvalvontavirastolle tulisi oikeus antaa tarvittaessa mää-
räyksiä säästöhenkivakuutuksen ja eläkevakuutuksen kulujen laskemis- ja ilmoitta-
mistavasta. Esitys lisää viraston norminantovaltaa, mutta sillä ei ole valtiontalouteen 
liittyviä vaikutuksia.  
 
Vakuutuksenantajien on nykyisin ilmoitettava holhousviranomaisille kaikista vajaa-
valtaisille suoritettavista ja vajaavaltaisen varallisuutta lisäävistä vakuutuskorvauk-
sista. Esityksen mukaan ilmoitus on tehtävä vain 1 000 euroa suuremmista korvauk-
sista. Muutoksen arvioidaan vähentävän holhousviranomaisille tehtävien ilmoitusten 
määrää noin 15 prosentilla.  
 

 3.2.  Vaikutukset sopimusosapuolten asemaan  
 
Esitys sisältää pääasiassa selvennyksiä ja täsmennyksiä voimassaolevaan lainsää-
däntöön. Merkittäviä muutoksia vakuutussopimuksen osapuolten asemaan ei esitetä.   
 
Vakuutuksen hakijoiden samoin kuin vakuutuksenottajien ja vakuutettujen asema 
paranisi kuluttajavakuutuksissa sen johdosta, että vakuutuksenantajien olisi vastai-
suudessa nimenomaisesti perusteltava vakuutuksen epääminen tai sen irtisanominen. 
Nykyisin alan itsesääntelyohjeissa omaksutut periaatteet tulevat lakisääteisiksi vel-
voitteiksi.  
 
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun asemaa parantavat myös vakuutuksenantajan te-
hostuvat tiedonantovelvoitteet sekä vanhentumissäännöksiin ehdotetut muutokset. 



   
  
 

18

Toisaalta henkivakuutukseen perustuvan oikeuden ulosmittaussuojan supistaminen 
heikentää jonkin verran henkivakuutuksen ottajan asemaa. 
 
Vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuteen ehdotetut täydennykset aiheuttavat 
vakuutuksenantajille tarpeen kouluttaa henkilökuntaa, tarkistaa esitteitä ja muuttaa 
verkkokaupassa käytettäviä tietojärjestelmiä. Tiedonantovelvoitteiden tehostaminen 
saattaa myös lisätä velvoitteiden laiminlyönnin riskiä ja laiminlyönnin seuraamuk-
sia. Lisäkustannukset saattavat heijastua korotuksina vakuutusmaksuihin.  
 
4. Asian valmistelu 

 
Oikeusministeriö lähetti 1 päivänä joulukuuta 2000 yhteensä 31:lle intressitaholle 
tiedustelun, jossa näitä pyydettiin esittämään käsityksensä vakuutussopimuslain ta-
voitteiden toteutumisesta, sekä erityisesti sen käytännön soveltamisessa esiin tulleis-
ta puutteista, epäselvyyksistä tai muista ongelmista. Saatujen 18 lausunnon perus-
teella laadittiin tiivistelmä, jonka pohjalta järjestettiin oikeusministeriössä kuulemis-
tilaisuus 25 päivänä tammikuuta 2002.  
 
Oikeustieteen tohtori, vakuutusoikeuden dosentti Jaana Norio-Timonen laati annet-
tujen lausuntojen pohjalta arviomuistion lain uudistamistarpeesta. Oikeusministeriö 
asetti 16 päivänä helmikuuta 2005 työryhmän valmistelemaan vakuutussopimuslain 
muuttamista. Työryhmässä olivat edustettuina oikeusministeriö, sosiaali- ja terve-
ysministeriö, kuluttajavalituslautakunta, Kuluttajavirasto, Vakuutusvalvontavirasto, 
Kuluttajien vakuutustoimisto, Suomen Kuluttajaliitto sekä Suomen Vakuutusyhtiöi-
den Keskusliitto. Työryhmän pysyvänä asiantuntijana toimi Jaana Norio-Timonen. 
Työryhmän tavoitteena oli vakuutussopimuslain tarkistaminen siten, että sen toimi-
vuuden seurannassa ilmi tulleet epäselvyydet ja muut ongelmat voidaan poistaa. 
Työryhmän mietintö valmistui 30 päivänä elokuuta 2006, ja siitä pyydettiin lausun-
to…. 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



   
  
 

19

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 
 
 
1.  Lakiehdotusten perustelut 
 
1.1.  Vakuutussopimuslaki 
 
1 luku. Yleisiä säännöksiä 
 
1 §. Soveltamisala. Lain soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavaksi. Voimassa ole-
van 1 momentin mukaan laki koskee henkilövakuutuksia ja vahinkovakuutuksia. 
Kuten yleisperustelujen 2.1. jaksossa todetaan, lain soveltamisalan ulkopuolelle jää-
vät niin sanotut kapitalisaatiosopimukset, jotka eivät ole henkilövakuutuksia eivätkä 
vahinkovakuutuksia. Jotta myös tämän tyyppiset vakuutukset tulisivat lain sovelta-
misalaan, ehdotetaan 1 momentin muuttamista siten, että laki koskisi muita vakuu-
tuksia kuin lakisääteisiä vakuutuksia. Ehdotetun lain 4 a §:ssä säädetään siitä, mitä 
kapitalisaatiosopimuksilla tarkoitetaan ja mitä vakuutussopimuslain säännöksiä nii-
hin sovelletaan.  
 
Vastaisuudessa voidaan kehittää myös muita sellaisia vakuutuksia, jotka eivät ole 
henkilövakuuksia tai vahinkovakuutuksia. Uusi soveltamisalasäännös on tällöin 
joustava turvaten sen, että lain säännöksiä sovelletaan vakuutuksenottajien suojaksi 
myös, kun nämä ottavat mahdollisesti kehitettäviä uudentyyppisiä vakuutuksia.  
 
Lakisääteisten vakuutusten ja jälleenvakuutusten osalta tilanne jää ennalleen. Va-
kuutussopimuslakia ei sovelleta jälleenvakuutukseen eikä lähtökohtaisesti myöskään 
lakisääteisiin vakuutuksiin. Poikkeuksen muodostavat liikennevakuutukset, potilas-
vakuutukset ja ympäristövahinkovakuutukset, joihin sovelletaan vakuutussopimus-
lain säännöksiä, ellei mainittuja vakuutuksia koskevissa laeissa muuta säädetä. Ti-
lanne jäisi ennalleen myös sellaisten vakuutusten osalta, jotka ovat pakollisia, mutta 
eivät lakisääteisiä: vakuutussopimuslain säännöksiä sovellettaisiin niihin. 
 
2 §. Määritelmät. Voimassa olevan pykälän 3 momentin mukaan ryhmävakuutukse-
na ei pidetä ryhmälle tarjottavaa vakuutusta, jossa vakuutetun on maksettava vakuu-
tusmaksu tai sen osa. Tällaista vakuutusta kutsutaan yleensä ryhmäetuvakuutuksek-
si. Voimassa olevassa laissa on ainoastaan yksi ryhmäetuvakuutuksia koskeva eri-
tyissäännös. Koska lakiin ehdotetaan nyt lisättäväksi uusi, ryhmäetuvakuutuksen 
päättymistä koskeva säännös, pidetään tarpeellisena lisätä käsiteltävään momenttiin 
tämä aikaisemmin vain perusteluissa käytetty nimitys. Lisäksi säännöstä ehdotetaan 
muutettavaksi siten, että sii nä todetaan tällaisten vakuutusten olevan vakuutussopi-
muslain säännöksiä sovellettaessa yksilöllisiä vakuutuksia. Kysymys on vain sana-
muodon muuttamisesta, sisällöltään oikeustila säilyy ennallaan.     
 
3 §. Säännösten pakottavuus. Pykälässä säädetään lain säännösten pakottavuudesta. 
Voimassa olevan 2 momentin mukaan säännökset ovat pakottavia vakuutuksenotta-
jan hyväksi, jos vakuutuksenottaja on kuluttaja taikka sellainen elinkeinonharjoitta-



   
  
 

20

ja, joka on olosuhteidensa puolesta rinnastettavissa kuluttajaan solmiessaan sopi-
muksen vakuutuksenantajan kanssa. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että 
säännökset olisivat pakottavia myös silloin, kun vakuutuksenottajana on muu sellai-
nen luonnollinen henkilö taikka oikeushenkilö, joka on vakuutuksenantajan sopija-
puolena rinnastettavissa kuluttajaan. Ehdotuksen syitä selvitetään yleisperustelujen 
2.2. jaksossa.   
 
Ehdotetun säännöksen myötä pakottavuuden piiriin tulisivat esimerkiksi asunto-
osakeyhtiöt ja useat aatteelliset yhdistykset. Kuten nykyisin, säännökset olisivat 
useimmiten pakottavia myös ammatinharjoittajina toimivien luonnollisten henkilöi-
den hyväksi. Poikkeuksen muodostaisivat lähinnä vakuutusalan ammattilaiset, kuten 
vakuutusedustajat.  
 
Kuolinpesiä pidettäisiin momenttia sovellettaessa oikeushenkilöinä. Myös kuolin-
pesien osalta pakottavuus määräytyisi siis sen mukaan, ovatko ne kuluttajiin rinnas-
tettavia vakuutuksenantajan sopijapuolena. Valtaosaa kuolinpesistä suojeltaisiin pa-
kottavasti; suojan ulkopuolelle jäisivät lähinnä sellaiset kuolinpesät, jotka harjoitta-
vat laajamittaista yritystoimintaa.  
 
Pykälän 3 momentissa säädetään niistä vakuutuksista, joita tarjottaessa lain sään-
nökset ovat tahdonvaltaisia sekä suhteessa vakuutuksenottajaan että vakuutettuun ja 
muuhun vakuutuskorvaukseen oikeutettuun. Voimassa olevan momentin mukaan 
tällaisia vakuutuksia ovat muun muassa luottovakuutukset. Lakia säädettäessä luot-
tovakuutuksina pidettiin myös takausvakuutuksia. Sittemmin tilanne on muuttunut: 
EU:n vakuutusdirektiiveihin pohjautuvassa sosiaali- ja terveysministeriön päätök-
sessä suomalaisten vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistysten sekä Suomessa toimi-
vien ulkomaisten vakuutusyhtiöiden vakuutusluokista (858/1995; jäljempänä vakuu-
tusluokkapäätös) takausvakuutukset eivät enää kuulu luottovakuutuksiin, vaan 
muodostavat oman erillisen vakuutusluokan. Tämän vuoksi myös takausvakuutukset 
on tarpeen erikseen mainita 3 momentissa.  
 
Viime aikoina ovat lisääntyneet asuntoluottoihin liittyvät takausvakuutukset, joissa 
vakuutettuna ja vakuutuksenottajana on asuntoluoton myöntänyt pankki, mutta jois-
sa luoton ottanut kuluttaja viime kädessä maksaa vakuutusmaksun. Esitystä valmis-
taessa on harkittu, pitäisikö vakuutussopimuslain säännösten olla tällaisissa tapauk-
sissa pakottavia takausvakuutuksen osana asuntoluottoa ottaneen kuluttajan hyväksi. 
Tällaiseen ratkaisuun ei ole kuitenkaan päädytty, koska takausvakuutukset ovat 
ominaispiirteiltään takauksia siitä huolimatta, että ne ovat juridisesti vakuutuksia. 
Valtaosa vakuutussopimuslain säännöksistä on sisällöltään sellaisia, että niillä ei ole 
takausvakuutuksissa merkitystä.   

 
4 a §. Kapitalisaatiosopimukseen sovellettavat säännökset. Pykälä on uusi, ja siinä 
säädetään kapitalisaatiosopimuksista. Nämä vakuutukset ovat erityislaatuisia, sijoit-
tamiseen tarkoitettuja vakuutuksia, joille on tyypillistä, että niissä ei ole ollenkaan 



   
  
 

21

vakuutettua. Kapitalisaatiosopimukset kuuluvat vakuutusluokkapäätöksessä säädet-
tyyn henkivakuutusluokkaan 6. 
 
Käytännössä vakuutussopimuslain säännöksiä on jo nykyisin sovellettu analogisesti 
kapitalisaatiosopimuksiin silloin, kun niitä on tarjottu kuluttajille. Ehdotetussa pykä-
lässä täsmennetään, mitkä vakuutussopimuslain säännökset tulevat sovellettaviksi. 
Kapitalisaatiosopimuksiin sovellettaisiin 1 luvun yleisiä säännöksiä, 2 luvun tiedon-
antovelvollisuussäännöksiä, 12 §:n säännöksiä vakuutuksenottajan oikeudesta irtisa-
noa vakuutus, 13 §:n säännöksiä vakuutuksenottajan oikeudesta saada vakuutusehto-
jen mukaisesti laskettu vakuutuksen takaisinostoarvo, 13 a §:n säännöksiä vakuu-
tuksenottajan oikeudesta peruuttaa vakuutus sekä 51 ja 52 §:n säännöksiä henkiva-
kuutukseen perustuvan oikeuden luovutuksesta ja panttauksesta sekä panttioikeuden 
haltijan oikeudesta. Kapitalisaatiosopimuksissa merkitystä ei olisi kuitenkaan 13 §:n 
säännöksillä vakuutuksenottajan oikeudesta saada vapaakirja. Myöskään 51 §:n 
säännöksillä peruuttamattomasta edunsaajamääräyksestä ei olisi merkitystä kapitali-
saatiosopimuksissa, koska kapitalisaatiosopimuksiin ei sovelleta edunsaajamääräys-
tä koskevia säännöksiä.  
 
Lain muut säännökset eivät ole kapitalisaatiosopimusten kannalta relevantteja. Niitä 
ei sen vuoksi ehdotetun pykälän mukaan sovellettaisi kapitalisaatiosopimuksiin.   
 
 
2 luku. Vakuutuksesta annettavat tiedot 
 
5 §. Tiedot ennen sopimuksen päättämistä. Pykälässä säädetään tiedonantovelvolli-
suudesta ennen vakuutussopimuksen päättämistä. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan 
lisättäväksi säännös, joka koskee tiedonantovelvollisuutta silloin, kun vakuutukseen 
voidaan liittää sijoitusrahastoja tai muita sijoituskohteita vakuutuksenottajan valin-
nan mukaan. Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä on jo voimassa olevan py-
kälän nojalla katsottu, että vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuus koskee myös 
vakuutuksen liitettävissä olevia sijoitusrahastoja. 
 
Vakuutuksenantajan on ennen sopimuksen päättämistä annettava vakuutuksen haki-
jalle tietoa valittavissa olevien sijoitusrahastojen tai muiden sijoituskohteiden omi-
naisuuksista ja keskeisistä eroista ottaen erityisesti huomioon näiden seikkojen vai-
kutus vakuutuksen mahdolliseen tuottoon ja sitä koskeviin riskeihin. Valittavissa 
olevista sijoituskohteista annettavien tietojen on oltava sellaiset, että vakuutuksen 
hakijalla on niiden perusteella mahdollisuus valita sijoituskohteista omiin sijoitusta-
voitteisiinsa sopivat kohteet. Tietoa on annettava myös sijoitusrahastoihin liittyvistä 
maksuista ja kuluista sekä vakuutuksenottajan mahdollisuudesta vakuutuksen voi-
massa ollessa vaihtaa sijoituskohteita ja vaihtamisesta mahdollisesti aiheutuvista ku-
luista.   
 
Vakuutuksen hakijalle on ilmoitettava myös sijoituskohteisiin liittyvistä riskeistä. 
On mainittava selkeästi, että sijoitusrahastoihin tai muihin sijoituskohteisiin ohja-



   
  
 

22

tuille varoille ei ehkä kerrykään tuottoa ja että sijoitetut varat voivat vähentyä tai ne 
voi jopa kokonaan menettää.  
 
Sijoituskohteista tietoa annettaessa on otettava huomioon vakuutuksen hakijan ai-
kaisempi sijoituskokemus. Tiedonantovelvollisuus korostuu, jos vakuutuksen haki-
jalla ei ole aikaisempaa kokemusta sijoitussidonnaisista vakuutuksista tai sen tyyp-
pisistä sijoitusrahastoista, joita tarjottavaan vakuutukseen voidaan liittää, taikka jos 
vakuutuksen hakijan kyky ymmärtää sijoitussidonnaisen vakuutussäästämisen olen-
naisia piirteitä jonkun muun syyn, kuten iän tai sairauden, vuoksi on selvästi heiken-
tynyt. Vakuutuksenantajan on annettava tällaisille vakuutuksen hakijoille lisäinfor-
maatiota.   
 
Samoin tietoja annettaessa on otettava huomioon vakuutuksen hakijan sijoittamisen 
tavoitteet. Sijoituskohteiden valinnan kannalta merkitystä on esimerkiksi sillä, onko 
vakuutuksen hakijan tavoitteena pitkäaikainen vai lyhyemmän aikavälin sijoittami-
nen sekä se, minkälaista riskiä vakuutuksen hakija on valmis sietämään. Kummalla-
kin seikalla – sekä vakuutuksenhakijan sijoituskokemuksella että tämän sijoittami-
sen tavoitteilla – on siis merkitystä sen arvioinnissa, minkälaista tietoa vakuutuksen 
hakijalle annetaan hänen päätöksentekonsa ja sijoitussidonnaiseen vakuutukseen lii-
tettävän sijoituskohteen valitsemiseksi.  
 
Kuten aikaisemminkin tiedonantovelvollisuuden täyttämistapa ja tietojen sisältö yk-
sittäistapauksessa ovat riippuvaisia vakuutuksen ottamiseen liittyvistä olosuhteista. 
Vakuutuksen hakijan yksilöllisiin ominaisuuksiin voidaan parhaiten kiinnittää huo-
miota silloin, kun vakuutuksen ottaminen perustuu vakuutuksen hakijan ja vakuu-
tuksenantajan edustajan välisiin keskusteluihin.  
 
Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi valtuussäännös, jonka mukaan Vakuu-
tusvalvontavirasto voi antaa määräyksiä säästöhenkivakuutuksen ja eläkevakuutuk-
sen kulujen laskemis- ja ilmoittamistavasta. Erityisesti eläkevakuutusten kulujen 
vertailu on osoittautunut käytännössä vaikeaksi, koska kulut muodostuvat monista 
eristä tekijöistä. Kuluja peritään niin vakuutusmaksuista, vakuutussäästöstä kuin 
eläkkeestäkin. Myös kulujen laskemistapa vaihtelee: kulut voivat olla prosentuaali-
sia, euromääräisiä tai molempia. Jotta vakuutuksen hakijat voisivat paremmin ver-
tailla eläkevakuutusten kuluja, Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto antoi kesäl-
lä 2005 suosituksen eläkevakuutusten kulujen ilmoittamiseksi. Suosituksen mukaan 
vakuutusyhtiöiden on otettava käyttöön vakuutuksen kulutasoa kuvaava tunnusluku 
kahden vuoden kuluessa suosituksen antamisesta. Käyttöön otettava tunnusluku ku-
vaa kulujen suhteellista osuutta vakuutuksen tuotosta.  
 
Tarkoituksena on, että Vakuutusvalvontavirasto seuraa, saadaanko eläkevakuutusten 
kulujen ilmoittaminen selkeämmäksi suosituksen avulla. Jos suositeltu kulujen il-
moittamistapa ei osoittaudu tarkoituksenmukaiseksi taikka jos vapaaehtoinen järjes-
telmä muutoin ei osoittaudu riittäväksi, Vakuutusvalvontavirastolla olisi ehdotetun 
momentin mukaan oikeus antaa määräyksiä kulujen laskemis- ja ilmoittamistavasta.   
 



   
  
 

23

Voimassa olevaan momenttiin sisältyvä asetuksenantovaltuus säädettiin siltä varalta, 
että henkivakuutusdirektiivin ja kolmannen vahinkovakuutusdirektiivin yksityiskoh-
taiset säännökset tiedonantovelvollisuudesta on tarpeen antaa asetuksella. Jos tällais-
ten yksityiskohtaisten säännösten antaminen tiedonantovelvollisuudesta osoittautuu 
tarpeelliseksi, pidetään perustuslain asettamat vaatimukset huomioon ottaen parem-
pana, että säännökset annetaan lain tasolla. Tämän vuoksi asetuksenantovaltuus eh-
dotetaan poistettavaksi.     
 
6 a §. Tieto hylkäysperusteesta. Pykälässä säädetään tapauksista, joissa vakuutuk-
senantaja hylkää vakuutushakemuksen. Pykälä on uusi. Syitä uusiin säännöksiin 
selvitetään yleisperustelujen 2.4. jaksossa.  
 
Ehdotettu pykälä koskee vain sellaisia tapauksia, joissa vakuutusta on hakenut ku-
luttaja tai kuluttajaan 3 §:n 2 momentin mukaisesti rinnastettava luonnollinen henki-
lö tai oikeushenkilö. Jos vakuutuksenantaja ei myönnä vakuutusta, tällaiselle vakuu-
tuksen hakijalle on ilmoitettava hylkäysperuste. Poikkeuksen perusteluvelvollisuu-
desta muodostavat tapaukset, joissa vakuutushakemuksen hylkääminen perustuu ra-
hanpesun estämisestä ja selvittämisestä annetun lain (68/1998) 11 §:ään. Jos laissa 
tarkoitetulla ilmoitusvelvollisella, esimerkiksi vakuutusyhtiöllä, on syytä epäillä lii-
ketoimeen sisältyvien varojen tai muun omaisuuden laillista alkuperää taikka sitä, 
että liiketoimet liittyvät terrorismin rahoittamiseen, sen on lain 10 §:n mukaan il-
moitettava asiasta rahanpesun selvittelykeskukselle. Ilmoituksen tekoa ei saa paljas-
taa sille, johon epäily kohdistuu. Lain 11 §:n mukaan ilmoitusvelvollisen on puoles-
taan keskeytettävä liiketoimi tai kieltäydyttävä siitä. Myöskään ehdotetun pykälän 
mukainen perusteluvelvollisuus ei koskisi tapauksia, joissa vakuutushakemuksen 
hylkääminen perustuu rahanpesuepäilyyn, koska perusteen ilmoittaminen saattaisi 
vaarantaa rahanpesun selvittämistä. 
 
Jos vakuutusta hakenut sitä pyytää, hylkäysperuste on ilmoitettava ehdotetun pykä-
län mukaan kirjallisesti. Paitsi paperilla ilmoitus voidaan tehdä myös tietoyhteis-
kunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain (458/2002) 12 §:ssä säädetyllä tavalla 
sähköisesti.  
 
Hylkäysperusteen on oltava lain ja hyvän vakuutustavan mukainen. Lain 10 §:ssä on 
säännöksiä perusteista, joiden nojalla henkilövakuutusta koskevaa hakemusta ei saa 
hylätä. Muita erityissäännöksiä hylkäysperusteista ei lakeihin sisälly. Lakeihin sisäl-
tyvistä muista säännöksistä tärkeä on perustuslain 6 §:ään sisältyvä yhdenvertaisuu-
den periaate. Periaatteen mukaan ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää perustet-
ta eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipi-
teen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. 
Myös yhdenvertaisuuden periaatetta on noudatettava vakuutushakemuksista päätet-
täessä. Vakuutuksen hakijan etnisen alkuperän osalta on merkityksellinen lisäksi 
yhdenvertaisuuslakiin (21/2004) sisältyvä syrjinnän kielto.     

 



   
  
 

24

Hyvän vakuutustavan noudattamista koskeva yleissäännös sisältyy jo nykyisin va-
kuutusyhtiölain (1062/1979) 14 luvun 5 §:ään, ulkomaisista vakuutusyhtiöistä anne-
tun lain (398/1995) 59 §:ään ja vakuutusyhdistyslain (1250/1987) 12 luvun 6 §:ään. 
Lisäksi Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto on hyväksynyt vuonna 2002 yhtei-
set periaatteet siitä, miten vakuutusyhtiöt toteuttavat hyvän vakuutustavan asettamia 
vaatimuksia vakuutussopimuksia tehdessään ja irtisanoessaan. Periaatteet koskevat 
kuluttajavakuutuksia.  

 
Jokaisella vakuutuksenantajalla on vastuunvalintaperiaatteet, joissa määritellään, 
minkälaisia riskejä ja millä ehdoilla vakuutuksenantaja vakuuttaa. Lähtökohtana on, 
että vakuutushakemuksen hylkäämisen on perustuttava näihin vakuutuksenantajan 
määrittelemiin periaatteisiin. Vakuutettavaan riskiin liittyvien syiden lisäksi vakuu-
tuksenantajalla saattaa olla myös erityisiä, vakuutuksen hakijan henkilöön liittyviä 
syitä, joiden vuoksi on hyväksyttävää hylätä vakuutushakemus. Hyväksyttävä syy 
vakuutushakemuksen hylkäämiseen voi olla esimerkiksi se, että vakuutuksen hakija 
on aikaisemmin syyllistynyt petokseen vakuutusasioissa tai että on perusteltua epäil-
lä vakuutuksen hakijan toimivan sellaisen henkilön lukuun, jonka kanssa vakuutuk-
senantaja ei tee sopimuksia. Hyväksyttävä syy vakuutushakemuksen hylkäämisen 
voi olla myös se, että vakuutusta hakenut on käyttäytynyt uhkaavasti vakuutuk-
senantajan edustajaa kohtaan.  

 
Kuten edellä mainittiin, vakuutusyhtiöllä on velvollisuus rahanpesun estämisestä ja 
selvittämisestä annetun lain mukaan kieltäytyä liiketoimesta, jos sillä on syytä epäil-
lä liiketoimeen sisältyvien varojen tai muun omaisuuden laillista alkuperää taikka si-
tä, että liiketoimet liittyvät terrorismin rahoittamiseen. Hyväksyttävä syy hylätä va-
kuutushakemus on tietysti myös tällainen epäilys.   
 
Hyväksyttävää ei ole, kuten eräissä tapauksissa on käytännössä tehty, hylätä vakuu-
tushakemus pelkästään luottotietorekisterissä olevan maksuhäiriömerkinnän vuoksi. 
Vakuutuksenantajalla on tällaisissa tapauksissa oikeus 13 §:n 3 momentin mukaises-
ti edellyttää käteismaksuehtoa. Maksuhäiriömerkintä voi olla kuitenkin hyväksyttä-
vä syy kieltäytyä vakuutuksen myöntämisestä, jos sen perusteella voidaan objektii-
visesti arvioida, että asiakas tulee vastaisuudessakin laiminlyömään vakuutusmak-
sun suorittamisen.  
 
7 §. Tiedot vakuutuksen voimassaoloaikana. Pykälän 1 momentissa säädetään tie-
doista, jotka vakuutuksenantajan on vuosittain lähetettävä vakuutuksenottajalle. In-
formaatiosyistä momenttiin ehdotetaan lisättäväksi viittaus ehdotettuihin 26 ja 27 
§:ään, joiden mukaan vuositiedotteessa on myös muistutettava vakuutuksenottajaa 
eräistä tämän velvollisuuksista.  
 
Asetuksenantovaltuuden sisältävä pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi vas-
taavista syistä kuin asetuksenantovaltuus 5 §:n 4 momentissa.  
 
 



   
  
 

25

 
 
 
3 luku. Vakuutuksen voimassaolo ja sopimuksen muuttaminen 
 
11 §. Vastuun alkaminen. Pykälän 1 momentin sanamuotoa täsmennetään sen sel-
ventämiseksi, että yleisiin vakuutusehtoihin otetulla määräyksellä ei ole mahdollista 
poiketa momentissa säädetystä vastuun alkamisajankohdasta. Näin on todettu jo 
voimassa olevan momentin perusteluissa (HE 114/1993, s. 32), mutta käytännössä 
kysymyksen suhteen on kuitenkin esiintynyt epäselvyyttä. Uuden sanamuodon mu-
kaan vastuuajankohdasta voidaan poiketa vain sopimalla muusta alkamisajankoh-
dasta yksilöllisesti vakuutuksenottajan kanssa. Yksilöllinen vastuun alkamispäivä-
määrä voi sisältyä esimerkiksi vakuutushakemukseen tai vakuutuskirjaan. Momen-
tin säännöksestä poikkeava vastuun alkaminen ei voi perustua yleisiin vakuutuseh-
toihin sisältyvään määräykseen, jonka mukaan vakuutuksenantajan vastuu alkaa 
esimerkiksi kuuden kuukauden kuluttua vakuutuksen ottamisesta. Mahdollista on 
kuitenkin yksilöllisesti sopia myöhemmästä vastuun alkamisajasta kaikkien vakuu-
tuksenottajien kanssa. Jos vakuutuksenantajan vastuu sovitaan alkavaksi myöhem-
min, on huomattava, että vakuutuksenantaja ei 38 §:n 1 momentin mukaan yleensä 
saa vaatia vakuutusmaksun suorittamista ennen vakuutuksenantajan vastuun alka-
mista. Vakuutusmaksun suorittamista koskevaan säännökseen ehdotettavaa täsmen-
nystä selvitetään jäljempänä mainitun momentin yhteydessä. 
    
Vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytykseksi voidaan pykälän 
3 momentissa säädetyissä tapauksissa asettaa vakuutusmaksun suorittaminen. Jotta 
tällaiseen vakuutusehdoissa olevaan määräykseen voidaan vedota, on siitä momen-
tin mukaan mainittava vakuutusmaksua koskevassa kirjallisessa vaatimuksessa eli 
maksulipussa. Maksulipun käsitettä ei käytännössä käytetä, minkä vuoksi ehdote-
taan käsitteen korvaamista yleiskielen mukaisella käsitteellä "lasku". 
  
15 §. Vakuutuksenantajan oikeus irtisanoa vahinkovakuutus vakuutuskauden aika-
na. Irtisanomismenettelyä koskevaan pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi 
vaatimus siitä, että irtisanomista koskevassa ilmoituksessa on mainittava irtisano-
misperuste. Syytä uuteen vaatimukseen selvitetään yleisperustelujen 2.4. jaksossa. 
Jos irtisanomisperustetta ei mainita tai jos irtisanomista ei muutoin suoriteta mo-
mentissa säädetyllä tavalla, vakuutuksenantaja pääsääntöisesti menettää irtisanomis-
oikeutensa.  
 
16 §. Jatkuvan vahinkovakuutuksen irtisanominen. Kuten 15 §:n 2 momenttiin, py-
kälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi vaatimus mainita irtisanomisperuste irti-
sanomista koskevassa ilmoituksessa. Poikkeuksen muodostavat ne tapaukset, joissa 
irtisanominen perustuu rahanpesun estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 11 
§:ään, koska perusteen ilmoittaminen saattaisi vaarantaa rahanpesun selvittämistä. 
Syytä lisäykseen selvitetään yleisperustelujen 2.4. jaksossa. 
 



   
  
 

26

Irtisanomisperusteen on ehdotetun momentin mukaan oltava hyvän vakuutustavan 
mukainen. Kuten vakuutuksia myönnettäessä niin myös vakuutuksia irtisanottaessa 
syyn kieltäytyä sopimussuhteesta on pääsääntöisesti perustuttava vakuutettavaan 
riskiin liittyviin syihin. Esimerkiksi vakuutuksenottajan tavanomaisesta poikkeavan 
vahinkokehityksen perusteella vakuutuksenantaja voi arvioida vakuutettavan riskin 
liian suureksi ja irtisanoa vakuutuksen.  
 
Vakuutuksenantajalla saattaa kuitenkin joskus olla erityisiä, vakuutuksenottajan 
henkilöön liittyviä hyväksyttäviä syitä olla jatkamatta vakuutusta. Näiden syiden 
osalta viitataan vakuutushakemuksen hylkäysperusteita koskevan 6 a §:n perustelui-
hin: vakuutuksen irtisanominen on hyväksyttävää samoilla perusteluilla kuin vakuu-
tushakemuksen hylkääminen.  
 
Vakuutuksen irtisanominen voi kohdistua myös kaikkiin tietyn vakuutuslajin asiak-
kaisiin. Hyvän vakuutustavan mukainen hyväksyttävä syy irtisanoa vakuutus voi ol-
la esimerkiksi se, että vakuutus on muuttunut tappiolliseksi ja vakuutuksenantaja ha-
luaa sen vuoksi poistaa sen tuotevalikoimastaan. Käytännössä koko vakuutuskannan 
irtisanominen on kuitenkin vasta viimekätinen toimenpide. Yleensä vakuutuksenan-
taja pyrkii parantamaan vakuutuksen kannattavuutta vakuutusmaksua korottamalla 
tai vakuutusehtoja muutoin muuttamalla. Hyväksyttävä syy irtisanoa koko vakuu-
tuskanta voi olla myös se, että vakuutuksenantaja haluaa tehdä sellaisia muutoksia 
sopimusehtoihin, jotka vaikuttavat keskeisesti vakuutusturvan sisältöön, tai olla 
enää myöntämättä vakuutusta markkinoitaessa luvattua keskeistä etua.       

 
Vaikka irtisanominen kohdistuisi tietyn vakuutuslajin kaikkiin asiakkaisiin, irtisa-
nominen on kuitenkin suoritettava yksilöllisesti suhteessa kuhunkin vakuutuksenot-
tajaan, mikä merkitsee, että vakuutuskauden pituudesta riippuen koko vakuutuskan-
nan irtisanominen saattaa kestää vuodenkin. 
 
Ehdotetun momentin mukaan irtisanominen on mitätön, jos irtisanomista ei suoriteta 
momentissa säädetyllä tavalla.  
 
17 §. Vakuutuksenantajan oikeus irtisanoa henkilövakuutus. Pykälään ehdotetaan 
tehtäväksi sekä rakenteellisia että sisällöllisiä muutoksia. Ehdotettuun 1 ja 2 mo-
menttiin on koottu maksun viivästymistä lukuun ottamatta ne perusteet, joiden no-
jalla vakuutuksenantaja voi irtisanoa henkilövakuutuksen. Voimassa olevan pykälän 
2 ja 3 momenttiin sisältyvät erityissäännökset tapaturma- ja sairausvakuutuksista 
ehdotetaan siirrettäväksi uuteen 17 a §:ään. 
 
Momentin 1 kohdassa säädetään vakuutuksenantajan oikeudesta irtisanoa vakuutus 
sen vuoksi, että vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämis-
tä laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota 
ei voida pitää vähäisenä. Kohta vastaa sisällöltään voimassa olevan lain 25 §:n 1 
momenttia.  
 



   
  
 

27

Momentin 2 kohdassa säädetään vakuutuksenantajan oikeudesta irtisanoa vakuutus 
sen vuoksi, että vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään tiedonantovelvolli-
suuttaan menetellyt vilpillisesti, mutta vakuutussopimus tästä huolimatta sitoo va-
kuutuksenantajaa. Kohta vastaa sisällöltään voimassa olevan lain 25 §:n 2 moment-
tia. 
 
Momentin 3 kohdassa säädetään vakuutuksenantajan oikeudesta irtisanoa vakuutus 
sen vuoksi, että vakuutettuun liittyvällä, vakuutuksenantajan vastuun arvioimisen 
kannalta merkityksellisessä seikassa on tapahtunut vahingonvaaraa olennaisesti li-
säävä muutos. Kohta vastaa sisällöltään voimassa olevan lain 27 §:n 3 momenttia.   
 
Voimassa olevan lain 35 §:ssä rajoitetaan vakuutuksenantajan oikeutta vedota tie-
donantovelvollisuuden laiminlyöntiin tai vaaran lisääntymiseen. Kuten nykyisin, 
näitä rajoituksia sovellettaisiin 1 momentin 1 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksis-
sa.    
 
Pykälän 2 momentin 1 kohdassa säädetään vakuutuksenantajan oikeudesta irtisanoa 
vakuutus sen vuoksi, että vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. 
Irtisanomisperuste on uusi. Voimassa olevan lain mukaan vakuutustapahtuman ta-
hallinen aiheuttaminen oikeuttaa irtisanomaan vain vahinkovakuutuksen. On kui-
tenkin perusteltua, että irtisanomisoikeus on tällaisissa tapauksissa myös henkilöva-
kuutuksissa. Irtisanomisoikeus olisi kuitenkin henkilövakuutuksissa rajoitetumpi 
kuin vahinkovakuutuksissa, sillä vakuutustapahtuman aiheuttaminen törkeästä huo-
limattomuudesta ei oikeuttaisi henkilövakuutuksen irtisanomiseen. Samoin kuin va-
hinkovakuutuksissa, irtisanomisoikeutta ei olisi, jos sellainen vakuutuksenottaja, jo-
ka ei ole vakuutettu, on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman.   
    
Momentin 2 kohdassa säädetään vakuutuksenantajan oikeudesta irtisanoa vakuutus 
sen vuoksi, että vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen antanut vakuutuksenan-
tajalle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutuksenan-
tajan vastuun kannalta. Irtisanomisperuste on uusi. Voimassa olevan lain mukaan 
tämä irtisanomisperuste koskee vain vahinkovakuutuksia. On kuitenkin perusteltua 
soveltaa sitä myös henkilövakuutuksissa. Samoin kuin momentin 1 kohdassa, irtisa-
nomisoikeutta ei olisi, jos sellainen vakuutuksenottaja, joka ei ole vakuutettu, on an-
tanut vääriä tai puutteellisia tietoja vakuutuksenantajalle. 
 
Pykälän 3 momentin mukaan irtisanominen on suoritettava ilman aiheetonta viivy-
tystä sen jälkeen, kun irtisanomisperuste on tullut vakuutuksenantajan tietoon. Ku-
ten vahinkovakuutuksia koskevaan 15 §:n 2 momenttiin, momenttiin ehdotetaan li-
sättäväksi säännös, jonka mukaan irtisanomista koskevassa ilmoituksessa on mainit-
tava irtisanomisperuste. Jos irtisanomista ei suoriteta säädetyssä ajassa tai jos irtisa-
nomista koskevassa ilmoituksessa ei mainita irtisanomisperustetta, vakuutuksenan-
taja menettää irtisanomisoikeutensa. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisa-
nomisilmoituksen lähettämisestä.  
 



   
  
 

28

Pykälän 4 momentti sisältää informaatiosyistä viittauksen 39 §:ään, jossa säädetään 
vakuutuksenantajan irtisanomisoikeudesta vakuutusmaksun viivästymisen vuoksi.    
 
17 a §. Vakuutuksenantajan oikeus irtisanoa tapaturmavakuutus ja sairausvakuutus 
vakuutusehtojen nojalla. Pykälässä säädetään vakuutuksenantajan oikeudesta irtisa-
noa tapaturma- ja sairausvakuutus vakuutusehtoihin sisältyvän määräyksen nojalla. 
Pykälän säännökset vastaavat pääosin voimassa olevan lain 17 §:n 2 ja 3 momentin 
säännöksiä.  
 
Uutta on, että vakuutuksenantajan irtisanomisoikeutta rajoitetaan sellaisissa tapauk-
sissa, joissa vakuutusmaksukausi on lyhyempi kuin yksi vuosi. Kun vakuutussopi-
muslakia valmisteltiin, tyypillistä oli, että vakuutusmaksukausi oli yksi vuosi. Sit-
temmin markkinoille on tullut sellaisia tapaturma- ja sairausvakuutuksia, joissa va-
kuutusmaksukausi voi olla jopa vain yhden kuukauden pituinen. Vakuutetun kannal-
ta ei voida pitää kohtuullisena, että tapaturma- ja sairausvakuutuksen kaltainen va-
kuutus olisi käytännössä jatkuvasti vakuutuksenantajan irtisanottavissa. Tämän 
vuoksi 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että jos vakuutusmaksukausi on ly-
hyempi kuin yksi vuosi, vakuutuksenantajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta 
päättymään vakuutusmaksukauden päättyessä, vaan ainoastaan kalenterivuoden 
päättyessä.  
 
Voimassa olevan lain mukaan tapaturma- ja sairausvakuutusta ei saa irtisanoa sen 
vuoksi, että vakuutetun terveydentila on vakuutuksen ottamisen jälkeen huonontu-
nut, eikä sen vuoksi, että vakuutustapahtuma on sattunut. Pykälän 2 momentissa eh-
dotetaan tämän lisäksi säädettäväksi, että irtisanomisperusteen on muutoinkin oltava 
hyvän vakuutustavan mukainen. Hyväksyttävien, hyvän vakuutustavan mukaisten 
irtisanomisperusteiden osalta viitataan 16 §:n 2 momentin perusteluihin. Toisin kuin 
vahinkovakuutuksessa, tapaturmavakuutuksessa ja sairausvakuutuksessa irtisano-
misperuste ei voi kuitenkaan olla se, että vakuutustapahtuma – tai jopa useita vakuu-
tustapahtumia – on sattunut.  
 
Pykälän 3 momentin säännöstä irtisanomisen ajankohdasta ehdotetaan tarkistetta-
vaksi 1 momenttiin ehdotetun muutoksen johdosta. Ehdotetun momentin mukaan ir-
tisanomista koskeva ilmoitus on lähetettävä vakuutuksenottajalle viimeistään kuu-
kautta ennen vakuutuksen 1 momentin mukaista voimassaolon päättymistä. Tavalli-
sesti siis irtisanomisilmoitus on lähettävä viimeistään kuukautta ennen vakuutus-
maksukauden päättymistä tai, jos vakuutusmaksukaudesta ei ole sovittu tai jos se on 
lyhyempi kuin yksi vuoksi, kuukautta ennen kalenterivuoden päättymistä.  

 
Uutta olisi myös 3 momentin vaatimus siitä, että irtisanomista koskevassa ilmoituk-
sessa on mainittava irtisanomisperuste. Samoin ehdotetaan säädettäväksi, että irtisa-
nominen on mitätön, jos irtisanomista ei suoriteta siten kuin pykälässä säädetään.  
 
17 b §. Ryhmäetuvakuutuksen päättyminen. Käytännössä on esiintynyt tapauksia, 
joissa ryhmäetuvakuutus on saattanut päättyä ilman, että vakuutuksenottaja on saa-



   
  
 

29

nut siitä erikseen tiedon. Vakuutuksenottajan kannalta on tärkeää tietää vakuutuksen 
päättymisestä, jotta hän voi järjestää korvaavan vakuutusturvan. Tämän vuoksi py-
kälässä ehdotetaan säädettäväksi, että vakuutuksenantajan on ilmoitettava vakuutuk-
senottajalle kirjallisesti vakuutuksen päättymisajankohta, jos päättyminen johtuu sii-
tä, että ryhmäetuvakuutus päättyy kokonaan tai vakuutuksenottajan osalta ryhmästä 
eroamisen tai erottamisen vuoksi. Jotta vakuutuksenottajalla olisi riittävä aika järjes-
tää korvaava vakuutusturva, vakuutus saa ehdotetun pykälän mukaan päättyä aikai-
sintaan kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Lisäksi vakuutuksenottajalle 
on kirjallisesti ilmoitettava vakuutuksen päättymisperuste.       
 
19 §. Jatkuvan vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden 
vaihtuessa. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan tarkistettavaksi kahdessa suhteessa. 
Ensinnäkin, kuten 11 §:n 3 momentissa, maksulipun käsite ehdotetaan korvattavaksi 
käsitteellä ”vakuutusmaksua koskeva lasku”. Toiseksi momentin sanamuotoa täs-
mennetään sen selventämiseksi, että sopimusehtojen muutos tulee voimaan vain, jos 
siitä on ilmoitettu vakuutuksenottajalle momentissa säädetyllä tavalla.    
  
20 §. Henkilövakuutuksen jatkuminen muutetuin ehdoin. Henkilövakuutuksen sopi-
musehtojen muuttamista koskevia säännöksiä on voimassa olevassa laissa kolmessa 
pykälässä, käsiteltävässä pykälässä, 25 ja 27 §:ssä. Lain luettavuuden parantamisek-
si säännökset ehdotetaan koottavaksi kahteen peräkkäiseen pykälään.  
 
Käsiteltävään pykälään on koottu ne vakuutuksenottajan tai vakuutetun menettelyyn 
taikka vaaran lisääntymiseen perustuvat syyt, joiden perusteella vakuutuksenottajal-
la on oikeus muuttaa sopimusehtoja. Kysymys on vain teknisestä muutoksesta; sisäl-
löltään säännökset vastaavat voimassa olevan lain 25 ja 27 §:n säännöksiä.  
 
20 a §. Henkilövakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen. Pykälään on koottu muut 
kuin 20 §:ssä säädetyt perusteet muuttaa vakuutusehtoja. Pykälä vastaa sisällöltään 
pääosin voimassa olevan lain 20 §:n 2–6 momenttia. Uuden pykälän johdosta va-
kuutusyhtiölain 13 luvun 4 § tulisi tarpeettomaksi.  
 
Pykälän 2 momentti sisältäisi henkivakuutuksen ehtojen muuttamista koskevat 
säännökset. Henkivakuutuksen ehtojen muuttaminen on voimassa olevan lain mu-
kaan mahdollista, jos muutokseen on erityistä syytä yleisen vahinkokehityksen tai 
korkotason muutoksen vuoksi eikä vakuutussopimuksen sisältö olennaisesti muutu 
alkuperäiseen sopimukseen verrattuna.  

 
Ehtoja voi olla tarpeen muuttaa myös lainsäädännön muuttumisen vuoksi. Jos ehdot 
ovat uuden pakottavan lainsäädännön vastaisia, ne muuttuvat suoraan tällaisen uu-
den lainsäädännön nojalla. Ehtoja saattaa kuitenkin olla molempien sopi-
musosapuolten kannalta tarkoituksenmukaista ja kohtuullista muuttaa uuden lain-
säädännön johdosta myös sellaisissa tapauksissa, joissa ehdot eivät ole lainvastaisia. 
Tällaisia tapauksia varten momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös. Vakuu-
tusehtoja on ollut tarpeen muuttaa viime vuosina esimerkiksi sen vuoksi, että vero-



   
  
 

30

lainsäädännön mukaista eläkevakuutusten alinta eläkeikää on muutettu. Tällaisissa 
tapauksissa on myös asiakkaan edun mukaista, että vakuutuksenantaja voi muuttaa 
vakuutusehdot sellaisiksi, että ne ovat verotuksen kannalta tarkoituksenmukaiset.  
 
Säännöksessä tarkoitettu lainsäädännön muutos voi olla myös esimerkiksi se, että 
vakuutusyhtiölain 10 luvun 2 §:n 5 momentin nojalla annettavassa sosiaali- ja terve-
ysministeriön asetuksessa alennetaan vastuuvelkalaskelmissa käytettävää korkokan-
taa. Tällaisen muutoksen johdosta vakuutuksenantajalla olisi oikeus alentaa vakuu-
tussäästöille vastaisuudessa maksettavaa kiinteää laskuperustekorkoa. Laskuperus-
tekoron muutos voisi koskea sekä jo kertyneitä vakuutussäästöjä että tulevaisuudes-
sa suoritettavia vakuutusmaksuja, jos asetuksessa niin säädetään. Ennen muutosta 
vakuutussäästöille kertyneeseen tuottoon muutoksella ei luonnollisesti olisi vaiku-
tusta, vaan ainoastaan vastaisuudessa kertyviin tuottoihin.  

 
Säännöksessä tarkoitettu lainsäädännön muutos voi olla myös työeläkelainsäädän-
nön muutos, minkä vuoksi työeläkelainsäädännön muuttamista koskeva erityissään-
nös voimassa olevan lain 20 §:n 5 momentissa ei ole enää tarpeellinen. Oikeustila 
säilyisi ennallaan. Kuten nykyisin, vakuutuksenantaja voisi tehdä työeläkelainsää-
dännön muutosta vastaavan muutoksen lakisääteistä eläketurvaa täydentävään va-
paamuotoiseen työeläkevakuutukseen. Vapaamuotoinen työeläkevakuutus on määri-
telty 2 §:n 4 momentissa.  
 
Ehdotettua uutta säännöstä on tarkoitettu tulkittavaksi suppeasti. Vakuutuksenanta-
jan yksipuolisin toimin ehtoja voitaisiin muuttaa vain vastaamaan lainsäädännön 
muutosta. Vakuutuksenantajalla olisi esimerkiksi oikeus alentaa vakuutussäästöille 
maksettavaa kiinteää laskuperustekorkoa vain saman verran kuin vastuuvelan las-
kennassa käytettävän koron enimmäismäärää on alennettu.  
 
Lisäksi 4 momentin sanamuotoa täsmennetään sen selventämiseksi, että sopimuseh-
tojen muutos tulee voimaan vain, jos siitä on ilmoitettu vakuutuksenottajalle mo-
mentissa säädetyllä tavalla.  
 
4 luku. Eräät vakuutuksenottajan ja vakuutetun velvollisuudet ja vakuutuk-

senantajan vastuun rajoitukset 
  
24 §. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti henkilövakuutuksessa. Pykälässä sääde-
tään tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seurauksista henkilövakuutuksissa. 
Pykälän 3 momentin sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavaksi sen selventämiseksi, et-
tä 1 ja 2 momentin mukaisia seurauksia voidaan sovitella, jos ne yksittäistapaukses-
sa johtaisivat vakuutuksenottajan tai vakuutuskorvaukseen oikeutetun kannalta il-
meiseen kohtuuttomuuteen. Käytännössä on esiintynyt tarvetta kohtuullistaa seura-
uksia esimerkiksi, kun vakuutuksesta on maksettu korvauksia tapaturman tai sairau-
den perusteella pidemmän ajan kuluessa tai useasta vakuutustapahtumasta ennen 
kuin pykälän 2 momentissa tarkoitettu tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti on tul-
lut ilmi. Voimassa olevan säännöksen on kuitenkin tulkittu tarkoittavan, että vaihto-



   
  
 

31

ehtoina olisivat vain joko 1 tai 2 momentin mukaisten seurausten täysimääräinen 
soveltaminen taikka soveltamatta jättäminen, mutta seurausten kohtuullistaminen ei 
olisi mahdollista. Momentin sanamuotoa ehdotetaan tämän vuoksi tarkistettavaksi.  
 
26 §. Vaaran lisääntyminen vahinkovakuutuksessa. Voimassa olevan 1 momentin 
mukaan vakuutuksenantajan on muistutettava vakuutuksenottajaa tämän velvolli-
suudesta ilmoittaa momentissa tarkoitetusta vahingonvaaraa olennaisesti lisäävästä 
muutoksesta maksulipun eli vakuutusmaksua koskevan laskun yhteydessä ja vakuu-
tuksenottajan on puolestaan ilmoitettava vakuutuksenantajalle tällaisesta muutokses-
ta viimeistään muutosta seuraavan vakuutusmaksun suorittamisen yhteydessä. Mak-
sukäytännöt ovat muuttuneet vakuutussopimuslain säätämisen jälkeen. Vakuutusso-
pimuslakia säädettäessä oli tavanomaista, että vakuutusmaksu suoritetaan vuosittain 
yhdessä erässä, kun nykyisin on tullut yleisemmäksi, että vakuutusmaksu suorite-
taan pienemmissä erissä, jopa kerran kuukaudessa. Ei ole tarkoituksenmukaista, että 
vakuutuksenottajaa muistutettaisiin jopa kerran kuukaudessa momentissa tarkoite-
tusta ilmoitusvelvollisuudesta ja että vakuutuksenottajan olisi kuukausittain ilmoitet-
tava mahdollisesta vaaran lisääntymisestä.  
 
Tämän vuoksi 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vakuutuksenantajan 
on muistutettava vakuutuksenottajaa tämän velvollisuudesta ilmoittaa momentissa 
tarkoitetusta vahingonvaaraa olennaisesti lisäävästä muutoksesta 7 §:ssä tarkoitetus-
sa vuositiedotteessa. Vuositiedotteessa olisi siis oltava sekä 7 §:n mukaiset tiedot eli 
tieto vakuutusmäärästä ja muista sellaisista vakuutusta koskevista seikoista, joilla on 
vakuutuksenottajalle ilmeistä merkitystä, että ehdotetussa momentissa tarkoitettu 
muistutus. 
 
Samoin vakuutuksenottajan ilmoitusvelvollisuutta muutettaisiin. Ehdotetun 
2 momentin mukaan vakuutuksenottajan on ilmoitettava 1 momentissa tarkoitetusta 
muutoksesta vakuutuksenantajalle viimeistään kuukauden kuluttua muutosta seu-
raavan vuositiedotteen saamisesta.  
  
Voimassa olevan 2 momentin säännös korvauksen alentamisesta tai epäämisestä il-
moitusvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta siirrettäisiin uuteen 3 momenttiin.    
 
27 §. Vaaran lisääntyminen henkilövakuutuksessa. Pykälän 1 ja 2 momenttia ehdo-
tetaan muutettavaksi vastaavalla tavalla kuin 26 §:ää. Ehdotetun 1 momentin mu-
kaan vakuutuksenantajan on muistutettava vakuutuksenottajaa tämän ilmoitusvel-
vollisuudesta 7 §:ssä tarkoitetussa vuositiedotteessa ja vakuutuksenottajan on puo-
lestaan ehdotetun 2 momentin mukaan ilmoitettava vakuutusehtoihin merkityssä 
seikassa tapahtuneesta muutoksesta vakuutuksenantajalle viimeistään kuukauden 
kuluessa muutosta seuraavan vuositiedotteen saamisesta.  
 
Voimassa olevan 2 momentin säännös korvauksen alentamisesta tai epäämisestä il-
moitusvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta siirrettäisiin uuteen 3 momenttiin.    
 



   
  
 

32

Voimassa olevan 3 momentin säännös kumotaan tarpeettomana 17 ja 20 §:ään tehty-
jen muutosten vuoksi. 

 
30 §. Vakuutustapahtuman aiheuttaminen vahinkovakuutuksessa. Pykälän 
3 momenttia, joka koskee vahinkovakuutuksen vakuutuskorvauksen alentamista tai 
epäämistä alkoholin tai huumausaineen käytön johdosta, ehdotetaan muutettavaksi. 
Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös muun huumaavan aineen kuin 
alkoholin tai huumausaineen käyttö voisi johtaa vakuutuskorvauksen alentamiseen 
tai epäämiseen moottoriajoneuvovakuutuksessa, jos vakuutusehdoissa on tätä kos-
keva määräys.  
 
Huumaavalla aineella tarkoitetaan samaa kuin rikoslaissa eli alkoholia, huumausai-
neita, huumausaineita sisältäviä lääkevalmisteita ja muita suorituskykyä heikentäviä 
lääkkeitä, teknisiä liuottimia, huumaavia kaasuja sekä muita aineita, joilla henkilö 
voi itsensä huumata. Epäkohtana on nykyisin se, että muun huumaavan aineen kuin 
huumausaineen tai alkoholin käyttö ei ole voinut johtaa moottoriajoneuvovakuutuk-
sesta suoritettavan vakuutuskorvauksen alentamiseen tai epäämiseen, ellei menettely 
ole ollut törkeän huolimatonta, vaikka auton kuljettaminen huumaavan aineen vai-
kutuksen alaisena voi olla rattijuopumuksena rangaistavaa ja se voi johtaa myös lii-
kennevakuutuksesta suoritettavan korvauksen epäämiseen tai alentamiseen.  Mo-
menttiin ehdotetaan tämän vuoksi lisättäväksi moottoriajoneuvovakuutuksia koske-
va erityissäännös, jonka mukaan näiden vakuutusten ehdoissa voitaisiin määrätä 
paitsi alkoholin ja huumausaineen myös muun huumaavan aineen käytön vaikutuk-
sista vakuutuskorvaukseen siten kuin liikennevakuutuslain 7 §:n 4 ja 5 momentissa 
säädetään.  
 
Liikennevakuutuslain 7 §:n 4 momentin mukaan ajoneuvon liikennevakuutuksesta 
suoritetaan korvausta vain erityisestä syystä, jos joku on kärsinyt henkilövahingon 
kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli 
ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai että hänellä oli vähintään 0,53 
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, taikka hän on aiheuttanut vahin-
gon kuljettaessaan ajoneuvoa muuten alkoholin tai muun huumaavan aineen kuin 
alkoholin vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteis-
vaikutuksen alaisena niin, että hänen kykynsä virheettömiin suorituksiin oli tuntu-
vasti huonontunut. Pykälän 5 momentin mukaan suoritettavaa korvausta voidaan 
puolestaan alentaa sen mukaan, mikä henkilön osuus oli vahinkoon, jos henkilö on 
kärsinyt henkilövahingon kuljettaessaan ajoneuvoa alkoholin tai muun huumaavan 
aineen vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteisvai-
kutuksen alaisena muutoin kuin 4 momentissa mainituissa tapauksissa. Ehdotetun 
momentin mukaan moottoriajoneuvovakuutuksen vakuutusehtoihin voidaan siis ot-
taa näiden momenttien säännöksiä vastaavat määräykset.  
 
34 §. Korvauksen alentaminen tai epääminen vahinkovakuutuksessa. Pykälässä sää-
detään seikoista, jotka on otettava huomioon harkittaessa korvauksen alentamista 
muun muassa sen johdosta, että vakuutuksenottaja tai vakuutettu on antanut vääriä 



   
  
 

33

tai puutteellisia tietoja. Informaatiosyistä pykälään ehdotetaan lisättäväksi viittaus-
säännös 58 §:ään, jossa ehdotetaan myös säädettäväksi tiedonantovelvollisuuden 
laiminlyönnin vaikutuksesta vakuutuskorvaukseen eräissä tapauksissa.    
 
35 §. Virheellisten tietojen tai vaaran lisääntymisen merkityksettömyys. Pykälän 3 
momentissa säädetään niin sanotusta koskemattomuusperiaatteesta. Momentin mu-
kaan henkivakuutuksen vakuutuksenantaja saa vedota tiedonantovelvollisuuden 
laiminlyöntiin vain, jos kuolema on sattunut ennen kuin viisi vuotta on kulunut vas-
tuun alkamisesta tai jos vakuutuksenantaja on saman ajan kuluessa lähettänyt 25 
§:ssä tarkoitetun ilmoituksen vakuutuksen irtisanomisesta tai maksun taikka muiden 
vakuutusehtojen muuttumisesta. Koska 25 § ehdotetaan kumottavaksi ja edellä mai-
nittua ilmoitusta koskevat säännökset siirrettäviksi 17 §:n 3 momenttiin ja 20 §:n 3 
momenttiin, muutetaan viittaus koskemaan viimeksi mainittuja lainkohtia.   
 
5 luku. Vakuutusmaksu 
 
38 §. Vakuutusmaksun suorittaminen. Kuten 11 §:n 3 momentissa, 19 §:n 
2 momentissa, 26 §:n 1 momentissa ja 27 §:n 1 momentissa, maksulipun käsite py-
kälän 1 momentissa ehdotetaan korvattavaksi käsitteellä ”vakuutusmaksua koskeva 
lasku”.  
 
Lisäksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös siltä varalta, että vakuutuksenan-
tajan vastuu a