Sairaanhoidolliset tukipalvelut (laboratorio ja kuvantaminen) sote-rakenteissa.

Abstract

Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) palvelurakenteen uudistuksen valmisteluun liittyen sosiaali- ja terveysministeriö teetti loppuvuodesta 2016 esiselvityksen julkisten sairaanhoidollisten tukipalvelujen (laboratorio ja kuvantaminen) valtakunnallisesta tilanteesta. Selvityksen kohteina olivat: 1) millä tavalla sairaanhoidolliset tukipalvelut (laboratorio ja kuvantaminen) ovat tällä hetkellä Suomessa organisoitu julkisella sektorilla, 2) mitkä ovat maakunta- ja sote-uudistuksen johdosta tapahtuvat muutokset näiden palvelujen tuottamiseen sekä 3) mitä näkökohtia pitäisi ottaa huomioon eri vaihtoehtoja arvioitaessa? Arvioitavina olivat myös palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvät oikeudelliset kysymykset. Sairaanhoitopiirit tekevät nykyisin mittavaa yhteistyötä laboratorio- ja kuvantamispalveluiden (jäljempänä diagnostiset palvelut) tuottamisessa. Kaksitoista sairaanhoitopiiriä tuottaa kokonaan joko laboratorio- tai kuvantamispalvelut taikka molemmat myös jäsenkuntiensa perusterveyden-huollon tarpeisiin. Muiden sairaanhoitopiirien osalta integrointi on tehty osittain. Parantunut tieto-järjestelmien käyttö on mahdollistanut potilaiden oman internetpohjaisen ajanvaraustoiminnan alueellisen laboratorio-organisaation eri toimipisteistä. Sairaanhoitopiirit ovat joutuneet jossain määrin turvautumaan ostopalveluihin mm. tiettyjen erikoisalojen erikoislääkäripulasta johtuen. Kaikki merkittävimmät laboratoriot ovat halunneet osoittaa asiakkailleen akkreditoinnin kautta pätevyytensä tuottaa luotettavia laboratoriopalveluja. Selvityshenkilöt esittivät suosituksinaan, että 1) sotessa diagnostiset palvelut organisoidaan maa-kuntien lakiin perustuvana yhteistyönä tai useamman maakunnan muodostaman osakeyhtiön avulla, 2) sairaanhoitopiirit ja niiden jäsenkunnat toteuttavat alueellisen yhteistyön mahdollisimman kattavasti vuoteen 2019 mennessä, 3) laboratorio- ja kuvantamispalveluja ei tule saattaa suoran valinnanvapauden piiriin, 4) erikoislääkärikoulutuksen järjestämisestä vastuullisten tulee huolehtia siitä, ettei katvealueita lääketieteen erikoisalojen osaajista pääse muodostumaan, 5) palvelujen järjestäjä edellyttää ulkoista laadunarviointia diagnostisten palvelujen tuottajilta ja 6) diagnostiikkakeskusvaihtoehdon pohtimista maakunnissa ja toimimista yhtenä maakunnan liikelaitoksena.