Elintarviketalouden reunaehdot vuoteen 2030 mennessä. ETU 2030

Abstract

MMM:n kansallisen ‘Elintarvikkeiden laatustrategia’ -hankkeen puitteissa on koottu asiantuntijatyöryhmissä näkemys siitä, miten kansalaisten ja yhteiskunnan kokonaishyvä voisi parhaiten toteutua tehtäessä strategisia linjauksia sen varmistamiseksi, että suomalaisilla on tulevaisuudessakin käytettävissään riittävästi korkealaatuisia ja turvallisia elintarvikkeita. Erityinen huomio kiinnitettiin niihin kehitystrendeihin, joiden suhteen voidaan törmätä kansallisiin tai globaaleihin ekologisiin, taloudellisiin, teknisiin ja sosiaalisiin reunaehtoihin, mutta joihin voidaan ja tulee vaikuttaa ennakoivalla päätöksenteolla.

Globaalin väestönkasvun ja saastumisen seurauksena yhä saastuneempia maita ja kasteluvettä joudutaan ottamaan elintarviketuotannon käyttöön, mikä johtaa maan kasvukunnon alenemiseen. Suomessa sen sijaan voimakasta väestönkasvua ja saastumista ei ole odotettavissa, ja elintarviketuotannon edellytykset pysyvät varsin vakaina. Ilmaston muutos on keskeinen maatalouden ekologisiin edellytyksiin vaikuttava tekijä, ja on odotettavissa viljelyekosysteemien sopeutumisongelmia. Suomen maaperä on varsin puhdasta ja hyväkuntoista. Ongelmana on karjan- ja viljantuotantoalueen alueellinen eriytyminen, mikä vaikeuttaa maatalouden sisäistä ravinnekiertoa. Luomutuotannon pinta-ala kasvaa noin 20 prosenttiin viljelypintaalasta. Maassamme siirrytään vähitellen ns. oppivaan ruokajärjestelmään, jossa lähtökohtana ovat kuluttajien tasapuoliset valintamahdollisuudet, hyvät edellytykset vaikuttaa ruokajärjestelmään niin kuluttajan kuin kansalaisenkin roolissa ja niiden edellytyksenä järjestelmän läpinäkyvyys sekä tiedon tuottaminen ja saatavuus. Ruokajärjestelmässä on keskeistä ennakointi, seuranta ja kaikkien osapuolien jatkuva oppiminen.

Maataloustuotteiden maailmankauppa vapautuu lähes täysin WTO-prosessin myötä. EU laajentuu, ja lähes kaikki Euroopan maat kuuluvat siihen. Ulkomaiset yritykset toimivat aktiivisesti Suomessa, eikä jaotusta kotimainen/ulkomainen pidetä enää tärkeänä. Elintarvikkeiden jalostukseen kehittyy vahva polarisaatio suuriin teollisuuslaitoksiin ja paikallisiin pienyrityksiin. Perustuotteiden markkinoiden rinnalla toimivat vaihtoehtoiset markkinat, joilla tuotteet on erilaistettu tuotantotavan, alkuperän ja ominaisuuksien suhteen. Yhteiskunta ohjaa maatalouden tuotantotapoja ympäristöä ja resursseja säästävään suuntaan. Maataloustuet kohdistuvat tuotantotapaan ja aineettomien maaseutuhyödykkeiden tuotantoon. Kannattavuus on kuitenkin elintarviketalouden toiminnan edellytys. Elintarvikekaupan vapautuminen lisää biologisia ja kemiallisia riskejä myös Suomessa. Ulkomaisten raaka-aineiden ja valmisteiden käytön lisääntymisestä johtuen suuri osa valvonnasta suoritetaan Suomen ulkopuolella. Puhtaasta vedestä on niukkuutta. Varsinkin veden ja vesihuoltojärjestelmien kunto on heikko joillakin alueilla, joista tuodaan Suomeen elintarvikkeita.

Saastuneilla mailla tuotettujen elintarvikkeiden tuonti Suomeen lisääntyy. Suurin ruokaan liittyvä riski on kuitenkin edelleen ravitsemuksellinen. Suomalainen elintarviketeollisuus on tietoinen kansallisista vahvuuksistaan. Kansallisia vahvuuksia osataan hyödyntää myös viennissä. Tuotannon automatisoinnin, järkiperäistämisen ja verkottumisen sekä tehokkaan logistiikan ansiosta suomalaisten maatilojen ja elintarvikeyritysten kannattavuus on hyvä. Elintarvikkeiden ja elintarvikeketjun kehittäminen on monitieteistä (elintarviketiede, lääketiede, it-teknologia, materiaaliteknologia jne.). Elintarvikeklusteri tarttuu tutkimuksen, kehitystyön, tietoteknistymisen, verkottumisen ja suomalaisten vahvuuksien tuomiin mahdollisuuksiin.